Yhdysvaltain asettamat Venäjä-pakotteet kohdistuvat myös Teboiliin Suomessa.
STT kertoi keskiviikkona, että valtion enemmistöomistama energiayhtiö Neste on keskeyttänyt polttoaineiden toimittamisen Teboilille.
Pääministeri Petteri Orpolta kysyttiin kokoomuksen puoluevaltuuston syyskokouksen yhteydessä, miten hän suhtautuu pakotteiden ulottumiseen Suomeen Teboilin kautta.
– Kyse on (Venäjän presidentti Vladimir) Putinin hyökkäyssodasta ja siihen välttämättömästi tarvittavista pakotteista, jotta Venäjän kyky käydä sotaa saadaan heikennettyä. Nyt tuli samanaikaisesti Euroopan yhdeksästoista pakotepaketti ja Yhdysvallat teki tämän omansa, jossa isketään Venäläisiin öljy-yhtiöihin. Se on aivan oikea päätös, Orpo kommentoi.
Orpon mukaan valtio ei puutu eikä ole puuttunut esimerkiksi Nesteen päätöksiin. Orpo kertoo, että ensimmäisten raporttien mukaan Suomessa on hyvä polttoainejakeluverkko eikä suurta kriisiä ole.
Lue myös: Vauva keskeytti Orpon puheen syyskokouksessa: "Uusia kokoomuslaisia tulossa"
– Huoltovarmuuden näkökulmasta pitää katsoa, jos jotain pullonkauloja tulee – aukkoja polttoainejakelussa, niin tuolloin täytyisi varmasti etsiä ratkaisuja.
Elinkeinoministeri sanoi eilen MTV Uutisten haastattelussa hallituksen seuraavan tilannetta. Hän ei sulkenut mahdollisuutta tukipaketille tietyille alueille, jos Teboilin tilanne iskee liikaa yhteiskuntaan.
