Tasan vuosi olympialaisiin – Tokio historiallisen hyvässä vauhdissa: "En ole koskaan nähnyt yhdenkään olympiakaupungin olevan näin valmis"

Tokion olympialaiset käynnistyvät kesällä 2020 heinäkuun 24. päivä. Tasan vuosi ennen kisojen alkua kisakaupunki on valmiimpi kuin yksikään historian vastaava tässä vaiheessa järjestelyjä, Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach sanoi Reutersin mukaan.

Olympialaisten suorituspaikoista vain kolme on enää viimeistelyä vaille rakennusvaiheessa.

Noin 3,2 miljoonaa lippua meni kaupaksi, kun Japanin sisäinen lipunmyynti kisoihin käynnistyi viime kuussa. Tämä yllätti järjestäjät niin, että lipunmyyntipolitiikkaa muutettiin.

Yli 200 000 ihmistä Japanista ja ulkomailta ovat myös hakeneet kisoihin vapaaehtoisiksi.

– Voin todella sanoa, etten ole koskaan nähnyt yhdenkään olympiakaupungin olevan näin valmis vuosi ennen kisoja, Bach sanoi Reutersin mukaan.

Japanin pääministeri Shinzo Abe iloitsi myös kisahankkeen nopeasta edistymisestä.

– Viimeiset kuusi vuotta ovat kuluneet erittäin nopeasti, ja olen onnellinen kuullessani valmistelujen sujuneen suunnitellusti, Abe sanoi.

Myrskyäkin projetkin ympärillä on riittänyt. Tsunekazu Takeda erosi aiemmin tänä vuonna Japanin olympiakomitean presidentin tehtävästä korruptiosyytösten vuoksi. Vuonna 2015 kisojen virallista logoa syytettiin plagioinnista.

Joulukuussa 2018 julkaistu talousarvio kertoi kisojen kokonaiskustannusten olevan noin 11,3 miljardia euroa alkuperäisen arvion ollessa 6,2 miljardia euroa.

Kulujen nousemisen mukana ovat kuitenkin nousseet myös sponsoritulot. 2,6 miljoonaan euron tuki yhteistyökumppaneilta on enemmän kuin yhdessäkään olympiakilpailussa aiemmin.

Kisakaupunki varautuu myös taisteluun polttavaa hellettä vastaan. Esimerkiksi varjostettuja alueita, ilmastoituja odotusalueita ja vesisuihkuja on rakennettu ympäri kisakaupunkia.

Kuluva kesä ei ole toistaiseksi ollut viime kesän kaltainen, jolloin ennätyshelteet tappoivat kaupungissa kymmenen ihmistä. Kuukauden keskilämpötila nousi tuolloin yli 30 asteen ensimmäisen kerran sitten kesän 1998.

Lue myös:

    Uusimmat