Influenssahuipun ennustetaan sijoittuvan helmikuulle, joten rokotteen ehtii vielä hyvin ottaa. Mutta tarvitseeko rokotetta, mikäli on hyvin harvoin jos koskaan kipeä eikä ole ikinä aiemmin sairastanut influenssaa?
Influenssa on viruksen aiheuttama hengitystietulehdus, joka aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin nuhakuume, tavallisesti vain ankarampina. Myös bakteerien aiheuttamien jälkitautien, kuten keuhkokuumeen, riski on influenssassa suurempi kuin tavallisessa flunssassa.
Influenssan itämisaika on useimmiten 1–3 vuorokautta. Tartunnan saaneista vain noin puolet sairastuu, mutta myös oireettomat kantajat voivat levittää virusta. Tartuttava aika alkaa 1–2 päivää ennen oireiden ilmestymistä ja kestää aikuisilla noin viisi päivää, lapsilla viikon, kertoo Terveyskirjasto.
Influenssaa vastaan on käytössä rokote, jonka saavat ilmaiseksi yli puolivuotiaat ja alle 6-vuotiaat lapset, yli 65-vuotiaat aikuiset sekä riskiryhmiin kuuluvat henkilöt. Yhdysvaltalainen perhelääkäri Gretchen LaSalle suosittelee rokotusta myös henkilöille, jotka eivät ole aiemmin sairastaneet flunssaa ja jotka kokevat vastustuskykynsä erinomaiseksi.
– Mielestäni se, ettei koe tarvitsevansa influenssarokotusta, koska ei ole ikinä sairastanut influenssaa, on kuin sanoisi, ettei tarvitse turvavyötä, koska ei ole ikinä ollut auto-onnettomuudessa, LaSalle vertaa Healthlinen mukaan.