Perheenjäsenten mukaan 10-vuotias Jaxon kuoli influenssaan, mutta viranomaiset eivät ole vielä vahvistaneet tätä. Kuolemantapauksesta uutisoi muun muassa People.com-sivusto.
10-vuotias teksasilaispoika Jaxon Campbell kuoli 27. joulukuuta oltuaan vierailulla sukulaisten luona loman aikana. Perheen mukaan kuolinsyy oli influenssa, mutta viranomaiset yrittävät parhaillaan selvittää, oliko syynä virus.
LUE MYÖS: Kuulostavatko nämä oireet tutuilta? Älä sivuuta influenssana – voivat kertoa jopa äkkikuoleman riskistä
Kuolinsyytä ei ole vahvistettu
Jaxon kävi Coppellin kaupungissa sijaitsevaa peruskoulua. Koulupiiri on kertonut, että vaikka Jaxonilla oli influenssa ennen kuolemaansa, on kuolinsyy vielä vahvistamatta.
Fox Newsin mukaan koulupiirin tiedotteessa todettiin, että "kun tällainen tragedia sattuu eloisalle nuorelle pojalle, kuolinsyy herättää monia kysymyksiä.”
Koulupiirin edustajat kertovat olleensa alusta lähtien yhteyksissä perheen ja paikallisten terveysviranomaisten kanssa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Fox Newsin mukaan Teksasin osavaltio on raportoinut kahdeksasta influenssaan liittyvästä pediatrisesta kuolemasta lokakuun alun jälkeen. Terveysviranomaiset ovat suositelleet kaikkia hankkimaan influenssarokotteen. Ei tiedetä, oliko Jaxon rokotettu.