Taru ja Jarkko rakensivat rintamamiestaloonsa todellisen puutarhaunelman – hintalappu alle tonni!

Pariskunta rakensi näyttävän puutarhaunelman 1:21
Tältä Tarun ja Jarkon unelmapuutarhassa näyttää!

Pariskunta rakensi pihastaan viherpeukaloiden paratiisin. Katso yltä, miten upealta puutarhassa näyttää!

Nokialainen Taru Ruoho ja hänen miehensä Jarkko rakensivat rintamamiestalonsa pihasta oikean puutarhaunelman.

– Tämä aina joka vuosi vähän muuttuu, Taru naurahtaa.

Pihapiiristä löytyy kaikenlaista: Puissa kasvaa luumuja, kirsikoita, omenoita ja päärynöitä. Kukkapenkeistä löytyy muun muassa pioneja, orvokkeja ja harjaneilikkaa.

Pariskunnalla on kasvimaa, jossa kasvaa perunaa, yrttejä ja mansikoita. Näiden lisäksi pihapiirissä kasvaa vadelmapensaita.

Taru kertoo, että heillä on myös kasvihuone. Se on nyt oleskelukäytössä.

Karppilampi on pihan sydän

Pihan sydän on kahden suuren tammen varjostama karppilampi. Ison ja pienen puolen välillä kulkee silta.

– Lammelle maailman huonoin paikka, koska se roskastaa hirveästi, mutta jos jaksaa sen vaivan, paikka tässä tammen lehvästön alla on maailman ihanin!

Lammen ympäristöä on koristeltu kivetyksellä. Lammessa kasvaa lumpeita, kurjenmiekkoja ja rentukoita, jotka on haettu järvestä.

Taru kertoo, että lumpeille on laitettu kasvupussit, joiden avulla niitä pystyy tarpeen vaatiessa siirtämään.

Vanhasta leikkimökistä on tehty tekniikkahuone, jonne esimerkiksi rakennetaan nyt hieman paremmat suodattimet.

Taru kertoo, että puutarhassa on ollut ideana yhdistää elementtejä Suomesta ja Japanista. Karppien ohella tätä henkeä on luomassa esimerkiksi perinteinen japanilainen torii-portti.

Yhteinen rakkausprojekti

Taru ja Jarkko ovat olleet yhdessä viisi vuotta. He alkoivat puuhastella yhdessä pihamaan parissa, kun Taru muutti Jarkon luo tämän omistamaan vanhaan rintamamiestaloon.

Taru kertoo, että alun perin pihalla oli vain hiekkalaatikko ja vanha leikkimökki. Puutarha onkin useamman vuoden ahkeran valmistelun tulos.

Hiekkalaatikon tilalle tekolampi

Kaikki alkoi siitä, että Taru ja Jarkko keksivät kaivaa hiekkalaatikon tilalle pienen tekolammen.

– Heti kun tulee sellainen fiilis, että haluaa tehdä jotain, sitten tehdään, Taru hymyilee.

Tämä oli vasta alkua.

– No, sitten tuli toinen älynväläys, että täytyyhän siellä kaloja olla!

Ensimmäisenä vuotena lampeen hankittiin kultakaloja. Talvea varten taloon ostettiin 700-litrainen akvaario.

Laajennustöihin!

Seuraavana kesänä pariskunta päätti laajentaa lampea. Sinne istutettiin myös koikarppeja.

– Sitten me laajensimme sitä vielä lisää. Ensin oli pieni puoli ja sitten rakennettiin isompi, hän sanoo.

Syksyllä kaivettiin iso puoli lammesta, jotta karpeilla olisi riittävästi tilaa. Rakennustöihin Taru ja Jarkko saivat kaivuuapua Tarun isältä, joka tuli työstämään isoa puolta kaivinkoneella.

– Tarkoitus oli, että karpit talvehtivat siellä.

Viime talvi oli kuitenkin valitettavasti niin rankka, että kalat eivät siitä selvinneet.

Nyt lammessa uiskentelee seitsemän uutta karppia, jotka otetaan tulevana talvena sisälle, akvaarioon talvehtimaan.

– Kyllähän monet pitävät Suomessa karppeja talvella lammessa, mutta viime talvi oli tosi raju.

Paljon kierrätettyä

Upeaa pihaa katsellessa joku saattaa pohtia, paljonko projekti on maksanut. Taru kertoo, että loppupeleissä urakka ei ole tullut hirveän kalliiksi.

Rahaa on mennyt kaloihin, suihkulähdepumppuihin ja tekolammen allaskumeihin ja -muoveihin. Muuten monet asiat on hankittu käytettynä ja monia vanhoja materiaaleja ja esineitä on otettu hyötykäyttöön. 

Näitä ovat esimerkiksi vanhat lavat, joista on rakennettu laituri.

– Alle tonnissa pysytään, Taru toteaa.

Taru kertoo, että he ostavat tosi paljon käytettyjä tuotteita nettikirpputoreilta. Ajatuksena on, että asioita ei ostettaisi uutena.

– Me olemme sellaisia kierrättäjiä!

Lukematon määrä työtunteja

Työtunteja sen sijaan projektiin kyllä on kulunut.

– En osaa yhtään sanoa kuinka paljon, mutta paljon! hän naurahtaa.

– Me ollaan sellaisia, että kun töistä päästään, ollaan yömyöhään asti täällä rakentamassa ja möyrimässä.

Puutarhassa tuleekin vietettyä paljon aikaa, niin pihatöissä kuin ihan vain oleskellessakin.

Pihatöiden pariin palataan keväällä heti, kun se on mahdollista.

– Talvella kerätään voimia seuraavaan kauteen.

Yhteinen harrastus

Taru kertoo, että puutarhan laittaminen on hänen ja Jarkon yhteinen juttu.

– Tällaista ei tulisi, jos ei olisi yhdessä kahta sellaista, jotka eivät osaa koskaan sanoa mihinkään ideaan ei, hän nauraa.

Taru ei osaa sanoa, mistä kaikki ideat pulpahtavat mieleen. Joka tapauksessa niitä lähdetään yhdessä innokkaasti toteuttamaan.

– Me olemme kaksi niin samanhenkistä ihmistä, että molemmat tietävät melkein jo, mitä toinen ajattelee seuraavaksi että tehdään.

Puutarhatöissä parasta on se, että siinä näkee työnsä jäljen.

– Kun joku kohta on valmis, siitä voi nauttia. Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, kun kotona on niin hyvä olla, hän tuumaa.

Lue myös:

    Uusimmat