Tarjan, 40, uskomaton painonpudotus – karisti kuukaudessa 12 kiloa: "En ole kieltänyt itseltäni mitään"

Tamperelaisnaisen roima painonpudotus on tuonut mukanaan itsevarmuutta ja hyvää oloa. Pudotettavaa kuitenkin vielä olisi. Siinä auttavat rutiineiksi muodostuneet uudet elämäntavat.

Mikä on salaisuus pysyvään laihtumiseen? Kuuntele ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen vastaus yllä olevalta videolta.

Kaikille vähittäiset muutokset eivät sovi. Tähän ihmisryhmään kuuluu myös 40-vuotias Tarja Rissanen.

Tamperelaisnainen kyllästyi jatkuvaan väsyneeseen ja vetämättömään oloonsa, jonka uskoi johtuvan ylipainosta. Hän päätti korjata asiaa niiltä osin kuin itse voi.

Kolme tärkeää muutosta

Korjaussarjaan kuului kolme eri välinettä: lenkkeily, runsas vedenjuonti sekä terveellinen ruokavalio.

– Tein radikaaleja muutoksia, Tarja sanoo.

Tavoitteeksi tuli kävellä 10 000 askelta päivässä. Vettä tulisi juoda 2–3 litraa päivässä. Lautaselta poistuivat herkut, roskaruoka sekä valkoinen jauho.

Varsinkin lautasella muutoksen huomasi.

– Olin aiemmin varsinainen leivänmussuttaja, söin melkein joka aterialla leipää, Tarja kuvailee.

Elämäntaparemontin myötä hän vähensi syömiensä hiilihydraattien määrää ja ryhtyi tarkkailemaan niiden laatua.

Menetetyt kilot nostavat mieltä

Muutokset näkyivät nopeasti vaa’alla. Ensimmäinen viikko elämäntaparemonttia vei mennessään seitsemän kiloa. Reilun kuukauden jälkeen kiloja oli lähtenyt 12.

– Kyllähän se on ihan uskomatonta. En olisi uskonut, että paino olisi lähtenyt tippumaan niin nopeasti, Tarja kuvailee saavutuksen tuomia tunteita.

Kuukauden jälkeenkin paino on jatkanut tippumistaan. Keventynyt olemus näkyy vaa’an lisäksi Tarjan itsetunnossa.

– Nyt on tosi paljon virkeämpi olo. Painonpudotus on tehnyt myös pääkopalle tosi hyvää: itsetunto ja itsearvostus ovat nousseet.

Tavoitteena pudottaa lisää painoa

Kertarykäyksellä roimasti pudonneet kilot eivät Tarjalle vielä riitä. Tavoitteena on hoikistua normaalipainoiseksi.

Se onnistunee helposti, sillä elämäntavat ovat tulleet osaksi arkea. Tavoitellut 10 000 askelta tulevat jo luonnossa tehdystä 7,5 kilometrin aamulenkistä. Aineenvaihduntaa lisäävä runsas vedenjuonti tuntuu luontevalta, eikä herkkuja tee edes mieli.

– Tähtäimessäni on henkinen hyvinvointi. Haluan tuntea olevani hyvissä voimissa, ja että on hyvä olo, Tarja sanoo.

Hemmottelu sallittu

Hyvään oloon kuuluu myös itsensä hemmottelu. Tarja aikoo pysytellä terveellisessä ruokavaliossaan, mutta sallia myös siitä poikkeamisen.

– Ei haittaa, jos välillä repsahtaa syömään herkkuja, kunhan se ei jää päälle, sitä ei tapahdu hirveän usein, eikä hirveillä määrillä.

Tarja aikoo siis nauttia kesästä unohtamatta satunnaisia jäätelöitä tai grilliruokia – jos niitä edes tekee mieli.

– En ole kieltänyt itseltäni mitään. Esimerkiksi roskaruokaa ei ole edes tehnyt mieli.

Mielitekojen puutteen Tarja uskoo johtuvan tulosten näkemisestä ja hyvästä olosta.

– Tällä hetkellä on tosi hyvä fiilis.

***

Kuvat osoittavat: Ihminen voi painaa enemmän, mutta näyttää hoikemmalta 1:06

Lue myös:

    Uusimmat