Tappara tutun haasteen edessä tulevan kauden kynnyksellä – menestyspaineet sysätään suosiolla muille

Zaborsky iskee illan toisensa 1:03

Tapparan viime kausi päättyi hopeamitaliin, kun Oulun Kärpät oli vahvempi jääkiekon SM-liigan finaaleissa. Kauden päätteeksi joukkueesta lähti tukku johtavia pelaajia, mutta tamperelaisseurassa uskotaan joukkueesta löytyvän korvaajia.

Pääkuvan videolla 6-1-osuma Tapparan ja Storhamarin välisestä CHL-ottelusta.

Tappara on pelannut edelliset kuusi kautta SM-liigan finaaleissa. Finaaliputken saldona on kaksi mestaruutta sekä neljä hopeamitalia.

Tulevalla kaudella joukkue kuuluu jälleen suurimpiin mestarisuosikkeihin. Joukkueen päävalmentajan Jukka Rautakorven mukaan joukkue on tulevalla kaudella muuntautumiskykyinen.

– Meillä on vahva identiteetti, seura on elänyt aikaisemmin ja tietysti nyt on taas jonkin verran muuttunut joukkue sekä johtavat pelaajat ovat muuttuneet. Ne vievät meitä johonkin suuntaan, mutta vielä ei sitä (suuntaa) ihan tarkkaan pysty sanomaan, Rautakorpi kertoo.

Tapparasta on jälleen lähtenyt johtavia pelaajia muihin maisemiin, kun Jukka Peltola, Mikko Lehtonen, Niko Mikkola ja Dominik Hrachovina jättivät seuran kauden päätteeksi.

Heidän korvaajikseen Tappara on hankkinut muun muassa Niklas Bäckströmin, Tuukka Mäntylän, Antti Erkinjuntin sekä Jarkko Malisen.  

Rautakorven mukaan lähteneet pelaajat antavat mahdollisuuden joukkueen sisäiselle kasvulle.

– Yritämme lähestyä asiaa myös sen kasvun kautta, eli edelliskauden joukkueesta kasvaa joitain pelaajia johtaviin rooleihin ja nyt näyttäisi myös siltä. Sitten yritämme löytää jonkun ihan yksittäisen täsmähankinnan.

CHL:ssä pallo pelaajilla

Tämän kauden CHL:ssä muutokset eivät ole näkyneet. Tappara johtaa omaa alkulohkoaan ja on erittäin lähellä jatkopaikkaa.

Rautakorpi on mielissään siitä, minkälaisen haasteen europelit ovat tuoneet.

– Vähän erilaisia joukkueita tietenkin kuin mitä liigajoukkueet ovat ja se on tarkoittanut sitä, että mekin olemme joutuneet vähän sormi suuhun, että miten pelataan.

Kun vastassa on ollut eri tyylisiä joukkueita, on Rautakorpi heittänyt myös pelaajilleen palloa ennen otteluita. Rautakorpi on adjutanttiensa kanssa näyttäneet ennen otteluita videoklippejä vastustajasta ja kysyneet pelaajiltaan, miten Tappara aikoo pelata heitä vastaan.

– Sillä tavalla olemme saaneet hyviä tuloksia ja pelaajat ovat valinneet, että miten pelaamme tänään.

Tulosten lisäksi Rautakorpi on ollut tyytyväinen siihen, että joukkue pystyy hitsautumaan yhteen vierasotteluissa CHL:ssä. Matkustaminen on mahdollistanut joukkueen yhdessäolon, kun he ovat joutuneet olemaan niin sanotusti yksin vieraassa maassa.

– Menet johonkin Trineciin ja olet vähän kuin hylkiö, joka on tullut heidän maaperälleen. Eli on pitänyt kaikin keinoin voittaa, kammeta jäällä tila ja aika, jotta pystymme voittamaan, Rautakorpi avaa.

Silti ottelukalenteri aiheuttaa päänvaivaa. CHL:n myötä kauteen mahtuu runsaasti pelejä ja kuorma on suuri pelaajille. Rautakorven mukaan Tapparalla on määrällisesti vähiten pelaajia tämän kauden Liigassa, joten kokoonpanon kierrättäminen aiheuttaa päänvaivaa.

Aiempina kausina Rautakorpi on joutunut käskemään joitakin pelaajia olemaan pelaamatta, kun tietyt pelaajat ovat pelanneet SM-liigaa, CHL:ää sekä A-maaotteluita.

– Pelaajat ovat tosi kovilla ja meidänkin joukkueessa on ollut pelaajia, jotka ovat olleet kaikissa näissä mukana. Välillä olen joutunut sanomaan jollekin pelaajalle, että ”sinä nyt huilaat”. Sitten olemme sanoneet, että on flunssaa tai jotain muuta, mutta ihan oikeasti on ollut pakko henkisesti huilata.

Vaikka Tappara kuuluu alkavan SM-liigakauden mestarisuosikkeihin, Rautakorpi heittää ennakkosuosikin paineet Ouluun.

– Kärpät voittaa mennen tullen.

Lue myös:

    Uusimmat