Tulevalla Iholla-kaudella seurataan taas Atte Kilpisen kurinalaista arkea tanssijana.
Balettitanssija Atte Kilpinen nähdään alkuvuodesta jo toistamiseen yhtenä Iholla-sarjan neljästä tähdestä.
Kilpinen kertoi MTV Uutisille syksyllä kuvaamisen tuntuneen hänestä hyvin luontevalta. Kun kameran sai taas käteen, se tuntui hänen mukaansa kuin vanhan kaverin näkemiseltä. Kuvaamisen aikaan Kilpinen työsti Kreutzersonaattia ja sitä oli paljon, ensi-ilta myös
Tanssijan mukaan hän ei etukäteen miettinyt lainkaan, olisiko halunnut näyttää tällä kerralla elämästään jotain eri tavalla, kuin aiemmalla Iholla-kaudellaan, joka nähtiin alkuvuodesta 2025.
– Eihän se kamera oikein valehtele. Se on mukana ja elämä on mitä on. En lähde miettimään, että mitä näyttää tai mitä ei näytä.
Lue lisää: Balettitanssija Atte Kilpinen kertoo uhkaavasta tilanteesta – koululaiset buuasivat ja heittivät lavalle tavaroita
Ensimmäisellä kaudellaan Kilpinen oli kertomansa mukaan melkein pelkästään töissä. Se oli tällä kertaa toisin, sillä tällä kaudella nähdään myös "loma-Atte".
– Siinä mielessä saattaa olla hieman henkilökohtaisempi kausi, etten ollut vaan töissä, vaan myös vapaalla, mikä on minulle myös harvinaista.
Kuvausten loppumisen jälkeen Kilpinen jatkoi tuttuun tapaansa ahkeraa työntekoa. Haastattelun tekohetkellä syksyllä hän laski tehneensä vastikään 70-tuntisen työviikon, johon mahtui kahdeksan näytöstä.
Rankkaa työtahtia Kilpinen jaksaa kertomansa mukaan nimenomaan töitä tekemällä ja kehosta huolta pitämällä.
– Yritän syödä mahdollisimman hyvin ja tehdä aina kaikki palauttavat treenit, joogat ja pilatekset, jotka pitävät kehon kunnossa. Äärirajoilla se käy, mutta mielestäni se on myös ehkä parasta siinä työssä, että haastaa kroppaa. Monesti mieli on se pahin vihollinen. Helposti kuvitellaan, että ei pystytä tai jakseta jotain, mutta loppupeleissä ihmiskeho pystyy ihan uskomattomiin asioihin.
