Grönlannin Nuukissa ja eri puolilla Tanskaa järjestettäviin mielenosoituksiin odotetaan tuhansia ihmisiä.
Tanskan Kööpenhaminassa tuhannet ihmiset ovat kokoontuneet protestoimaan Yhdysvaltain uhkauksia ottaa Grönlanti haltuunsa.
Tanskan ja Grönlannin lippuja kantavat mielenosoittajat kerääntyivät puoliltapäivin Kööpenhaminan kaupungintalon edustalla. Mielenosoittajien oli myöhemmin tarkoitus seisauttaa marssinsa Yhdysvaltain suurlähetystön edustalle.

Tanskassa mielenosoituksia on ollut Kööpenhaminan lisäksi tekeillä ainakin Århusissa, Odensessa ja Aalborgissa.
Grönlantilaisten yhdistys Tanskassa kertoo verkkosivuillaan, että tarkoituksena on lähettää selkeä ja yhtenäinen viesti demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta Grönlannissa.
Mieltä on tarkoitus osoittaa myöhemmin tänään myös Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa.
Nuukissa lähdetään marssimaan viideltä iltapäivällä Suomen aikaa. Grönlannin lippuja kantavien mielenosoittajien on määrä suunnata Yhdysvaltain konsulaatille.
Lue myös: Tanskalainen kenraalimajuri: USA kutsuttu sotaharjoituksiin Grönlantiin
USA varoittaa kansalaisiaan
Yhdysvaltain suurlähetystö Tanskassa varoittaa protesteista mielenosoitusvaroituksessaan.
Lähetystön tiedotteessa kehotetaan Yhdysvaltain kansalaisia pysymään valppaina, olemaan tietoinen ympäristöstä, välttämään suuria väkijoukkoja ja pitämään matalaa profiilia suurlähetystön alueella Kööpenhaminassa liikkuessaan.
Lue myös: Trump uhkaa tuontitulleilla maita jotka eivät tue hänen Grönlanti-suunnitelmiaan
Trump uhkaili tuontitulleilla
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut Grönlannin liittämistä Yhdysvaltoihin ja esittänyt väitteitä, joiden mukaan Kiina ja Venäjä aikoisivat vallata Grönlannin. Tanska on toistuvasti torjunut alueliitosvaatimukset.
Trump sanoi perjantaina, että hän saattaa asettaa tuontitulleja maille, jotka eivät tue hänen Grönlanti-suunnitelmiaan.
Grönlannin ulkoministeri Vivian Motzfeldt ja Tanskan ulkoministeri Lars Lökke Rasmussen tapasivat Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion sekä varapresidentti J. D. Vancen aiemmin tällä viikolla Washingtonissa.
Yhdysvaltain vaatimukset eivät pehmenneet tapaamisen jälkeen.
