TamU:n Kuoppalan kausi uhattuna

Jussi Kuoppala, kuva: Lauri Ouvinen
Jussi Kuoppala, kuva: Lauri OuvinenMTV3
Julkaistu 16.03.2007 13:59(Päivitetty 16.03.2007 14:09)

Jalkapallon hallitsevan Suomen mestarin Tampere Unitedin puolustajan Jussi Kuoppalan kausi uhkaa mennä mönkään polvivamman takia. Kuoppalan toipuminen saattaa pahimmassa tapauksessa viedä koko loppukauden. Kuoppala kärsii sekä ristiside- että kierukkavammasta.

Tamperelaispuolustajan vamman vakavuus selviää lopullisesti leikkauksen yhteydessä. Operaatio tehdään mahdollisesti jo ensi viikolla.

- Tämän hetken arvio on, että ristiside joudutaan rakentamaan uusiksi. Toiveet tämän kauden pelien osalta ovat aika minimaaliset, Kuoppala sanoi.

Kuoppala on kuulunut joukkueen luottopelaajiin, eikä hän ole liiemmin isommista loukkaantumisista aiemmin kärsinyt.

- Viimeksi vuonna 1990 olin selkävaivojen takia koko kauden pelaamatta ja vuosi 1994 oli rikkonainen. Sen jälkeen minulla ei ole juuri pelaamista estäneitä loukkaantumisia ollut.

- Harmittaa tietysti mahdottomasti, mutta ei voi mitään. Tärkeintä olisi nyt saada leikkaus nopeasti pois alta, että pääsisin aloittamaan huolellisen kuntouttamisen. Sen jälkeen vasta on aika tehdä päätöksiä jatkon suhteen, Kuoppala tuumii.

Tampere Unitedin päävalmentaja Ari Hjelm on harmissaan Kuoppalan puolesta.

- Kuoppis on yksi meidän tärkeimmistä runkopelaajistamme, joka on kausi kaudelta pelannut lähes kaikki ottelut. Hänen poissaolonsa on iso menetys. Mestaruuden puolustamiseen valmistautuvalle joukkueelle kokeneen pelaajan poistuminen riveistä on varsin haastava paikka.

- Ilman muuta näin isossa roolissa olevan pelaajan loukkaantuminen sekoittaa kuvioita. Katsomme tilannetta nyt rauhassa ja toivomme, että Jussi saa polven jollain aikataululla hyvään kuntoon. Näitä vammoja tulee ja niiden kanssa joudumme elämään. Aina sitä toivoo, ettei mitään vakavampaa sattuisi, mutta hallikausi on aina loukkaantumisten suhteen ongelmallinen. Täytyy vain toivoa, ettei huonoja uutisia tule enempää.

Tälläkin kaudella TamU on ehtinyt kärsiä jo lukuisista loukkaantumisista. Leikkauspöydällä ovat käyneet Antti Pohja, Mikko Kavén, Jari Niemi ja niin ikään ristisidevamman vuoksi nuori Aapo Lappalainen.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo