Taloyhtiön kannattaa valita urakoitsija huolella – tässä syyt
Kiinteistöliitto muistuttaa, että taloyhtiön kannattaa palkata urakoitsijaksi työnjäljestään ylpeä tekijä
Taloyhtiön korjaushankkeessa hallitukselle aiheuttaa päänvaivaa selvittää urakoitsijan luotettavuus ja kyky suoriutua urakasta.
– Pätevän ja vastuullisen urakoitsijan löytäminen onkin taloyhtiölle yksi korjaushankkeen kriittisimmistä kohdista. Hyvän urakoitsijan kanssa korjaushankkeen läpivienti on sujuvampaa ja tavoite eli onnistunut lopputulos saavutetaan varmemmin, totesi Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Jaana Sallmén Korjausrakentaminen haltuun -seminaarissa Lahdessa keskiviikkona.
Hallituksen on myös mietittävä, onko isännöitsijä pätevä vetäjä hankkeelle vai tarvitseeko hankkeeseen palkata ulkopuolinen projektinjohtaja. Käytännössä isoissa putki- ja julkisivuremonttien kaltaisissa korjaushankkeissa huolellisesti toimiva taloyhtiö palkkaa rakennuttamisen ammattilaisen projektinjohtajaksi. Hän selvittää urakoitsijoiden tarjoushalukkuuden ja laatii tarjouspyyntöasiakirjat sekä toimii taloyhtiön neuvonantajana valintaa tehtäessä.
Talokeskus Oy:n osastopäällikön Tom Lindborgin mukaan taloyhtiön – käytännössä yhtiön osakkaiden – on punnittava, mitkä kriteerit ovat sille urakoitsijan valinnassa tärkeimpiä: urakan hinta, urakoitsijan pätevyys, referenssit, toimituskyky vai resurssit? Olemassa olevien kotien korjaaminen eroaa täysin uuden talon rakentamisesta, ja tämäkin on syytä ottaa urakoitsijaa valittaessa huomioon. Valistunut taloyhtiö myös muistaa, että halvin ei ole aina laadun tai kustannustehokkuuden vinkkelistä paras vaihtoehto.
Muista tilaajavastuu
Useiden tarjousten saaminen ja kilpailun syntyminen urakasta ei sekään ole itsestään selvää. Urakoitsijat eivät aina ole kiinnostuneita antamaan taloyhtiölle tarjousta, koska työtä voi olla paljon ja kokonaishinta jää urakoitsijan näkökulmasta alhaiseksi.
– Erityisesti pienillä taloyhtiöillä voi olla vaikeuksia löytää taitavaa urakoitsijaa. Nimittäin taloyhtiölle ja sen osakkaille suuri hanke on monien urakoitsijoiden mielestä pieni projekti, totesi Kiinteistöliitto Päijät-Hämeen toiminnanjohtaja Raimo Kiljunen.
Suomessa rehelliset ja vastuuntuntoiset urakoitsijat rekisteröityvät Korjausurakka.fi-palveluun. Palveluun on rekisteröitynyt Päijät-Hämeen alueelta 371 eri alan urakoitsijaa.
– Korjaushanke.fi:ssä olevat urakoitsijat kuuluvat Luotettava Kumppani -ohjelman piiriin, mikä tarkoittaa, että niiden osalta tilaajavastuulain asettamat velvoitteet on tarkastettavissa helposti ja ilmaiseksi Tilaajavastuu.fi -palvelusta. Tämä helpottaa rakennuttajana toimivaa taloyhtiötä merkittävästi.
– Taloyhtiön on saatava urakoitsijalta tilaajavastuulain mukainen selvitys ennen urakkasopimuksen allekirjoittamista eli siitä, kuuluuko yritys verottajan ylläpitämiin rekistereihin kuten ennakkoperintä-, arvonlisävero- ja työnantajarekisteriin. Lisäksi taloyhtiön on varmistettava, että yritys on maksanut veronsa ja eläkemaksunsa asianmukaisesti. Yritykseltä on saatava myös kaupparekisteriote ja selvitys sovellettavasta työehtosopimuksesta. Sekin on hyvä muistaa, että aliurakoitsijan tiedot on velvollinen tarkastamaan sen kanssa sopimuksen tehnyt pääurakoitsija, Sallmén luetteli.
Myös urakoitsijan luottotiedot on tarpeen tarkistaa ennen urakkasopimuksen tekemistä, vaikkei mikään laki siihen velvoitakaan, Sallmén painotti.
Suomi korjausrakentamisen Euroopan mestari
Suomi käyttää korjausrakentamiseen lähes kuusi prosenttia bruttokansantuotteestaan. VTT:n tilaston mukaan aiemmin kärkitilaa pitänyt Saksa on pudonnut kakkoseksi. Euroopassa määrä on keskimäärin neljä prosenttia. Esimerkiksi Ruotsissa osuus on pudonnut viidestä prosentista kolmeen ja puoleen.
Kiinteistöliiton uunituoreen Korjausrakentamisbarometrin mukaan taloyhtiöiden korjaushankkeet keskittyvät eniten putkistoremontteihin.
(MTV LIFESTYLE – STT – KIINTEISTÖLIITTO)
Uusimmat
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:15
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kuvottavaa ja noloa"
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:54
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppaajasta
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
09:09
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta
-
09:05
Taylor Swift villitsee – huippupelaaja-suhdehuhuilla jo järisyttävä vaikutus
-
09:00
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström: Kihlat!
-
08:48
Koneen toimitusjohtaja vaihtuu
-
08:42
Vankiloissa ennätysmäärä lapsivankeja, myös nuorten ehdollisten tuomioiden määrä kasvoi viidenneksellä
-
08:38
Tutkimus havaitsi, miten isät voivat vaikuttaa lastensa koulumenestykseen
-
08:35
Kotimaan numerosta tulevat ulkomaan huijaussoitot kuriin – uusi suodatus otettiin käyttöön
-
08:35
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
08:33
Kalle Rovanperä myhäili – "Kyllähän se lämmittää mieltä"
-
08:33
Jukurien CHL-seikkailu jätti käteen hurjat tappiot ja kinan organisaation kanssa – "Meillä oli vähän nokkapokkaa"
-
08:13
Florida-maalaaja Anton Lundell jäi vaille tulitukea – NHL-debyyttiä jahtaavat suomalaiset säväyttivät
-
08:09
Trumpia perheineen vaaditaan pois Trump Organizationin johdosta – ex-presidentti aikoo osallistua oikeudenkäyntiinsä
-
Lataa lisää