Tallipomolta yllättävä paljastus F1-varikon ilopilleristä – "Kesti jonkin aikaa oppia ymmärtämään, mitä hänen hymynsä taustalla on"

Renault-tallin tunnelma muuttuu vuodenvaihteessa merkittävästi. GP-viikonlopusta toiseen leveästi hymyilevä Daniel Ricciardo, 31, lähtee ja tilalle tulee yksi lähihistorian kilpailuhenkisimmistä kuljettajista, Fernando Alonso, 39.

GP Racing -lehden tuoreessa numerossa on juttu F1:n psykologisesta puolesta. Jutussa käydään läpi muun muassa kuljettajien mielenhallintaa.

Aihe on ollut muutenkin tapetilla tänä vuonna. Poikkeuksellinen kausi on ollut kaikille sirkuksessa mukana oleville vaikea, ja erityisen vaikea se on ollut tallien mekaanikoille ja insinööreille, joille on tullut lyhyen mutta tiiviin kauden aikana pitkiä jaksoja poissa kotoa.

Eivätkä kuljettajatkaan helpolla pääse. McLaren-kuljettaja Lando Norris kertoi viime viikolla tallinsa verkkosivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa ahdistuksestaan ja epävarmuudestaan, jotka kätkeytyvät hänen veijarimaisen julkisuuskuvansa taustalle.

Ensi kaudeksi Norrisin tallikaveriksi McLarenille siirtyvä Ricciardo on vielä Norrisiakin veijarimaisempi ilopilleri, ja Renault’n tallipäällikkö Cyril Abiteboul paljastaa, ettei kaikki ole Ricciardonkaan kanssa ihan sitä, miltä julkisuudessa näyttää.

– Vaikeista asioista puhuminen ei ole Danielin kanssa oikeastaan helppoa, koska hän on itse asiassa melko ujo, Abiteboul sanoo GP Today -sivuston mukaan.

– Hän ei sano kovin suoraan asioista, jotka eivät toimi. Minulla kesti jonkin aikaa oppia ymmärtämään hänen sanomaansa ja sitä, mitä hänen hymynsä taustalla todellisuudessa on.

Kun vuosi vaihtuu ja Alonso astuu ensimmäisenä virallisena työpäivänään Enstonen-tehtaan lasisista pääovista sisään, Abiteboulin ei tarvitse enää arvailla, mitä hänen kuljettajansa tarkoittaa.

– Fernando on täysin toisenlainen: aggressiivisempi ja paineistavampi. Hän sanoo suorat sanat moottorista, autosta, strategiasta ja organisaatiosta. Tiedämme sen.

– He molemmat pakottavat meidät tekemään parhaamme; toinen (Alonso) sanomalla suoraan, miten asiat ovat, toinen (Ricciardo) sen kautta, mitkä hänen odotuksensa ovat ja miten hyvä hän on kuljettajana.

Lue myös:

    Uusimmat