Kimi Räikkösen kisainsinöörinä Alfa Romeon F1-tallissa työskentelevä Julien Simon-Chautemps kertoi ranskalaislehden haastattelussa työnkuvastaan ja siitä, minkälaista on tehdä tiivistä yhteistyötä suomalaisen Jäämiehen kanssa.
LUE MYÖS: F1-tallien kalenterit menivät kerralla uusiksi – Kiinan GP:n perumisesta koituu hyötyjä ja haittoja: "Aika iso määrä lisätyötä"
Räikkösellä on ollut pitkän F1-uransa varrella kaikkiaan kymmenen eri kisainsinööriä, jotka ovat tulleet tutuiksi myös tv-katsojille, sillä Räikkösen ja hänen kulloisenkin kisainsinöörin radiokeskusteluita on kierrätetty tv-lähetyksissä ja sosiaalisessa mediassa ympäri maailman.
Simon-Chautemps teki Räikkösen kanssa yhteistyötä jo vuosina 2012–13 Lotuksella. Tuolloin hän vastasi Räikkösen auton suorituskyvystä. Simon-Chautemps aloitti F1-työt Toyotalla 2007 ja siirtyi myöhemmin Lotukselle ja edelleen Renault'lle. Kaudelle 2017 hän siirtyi Sauberille, joka muuttui viime kaudeksi Alfa Romeoksi.
Simon-Chautempsin nykyisessä roolissa hänen näkyvin työnsä on optimoida Räikkösen kisasuoritus siltä osin, miten suomalaiskuljettajan auto toimii.
– Olen ainoa ihminen, joka saa keskustella hänen kanssaan radiossa, yksinkertaisesti siksi, että hän ajaa 300 kilometrin tuntivauhtia. Hän ei halua useiden ihmisten neuvovan. Hänen tapansa keskustella radiossa saattaa vaikuttaa televisiossa nuivalta, mutta se ei ole milloinkaan henkilökohtaista. Se on hänen tapansa ilmaista itseään, Simon-Chautemps sanoo F1i:lle antamassaan haastattelussa.


