Entinen ammattijääkiekkoilija Jere Karalahti on vangittu epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Vangitseminen oli tänään Helsingin käräjäoikeudessa.
Epäillyn rikoksen tekoaika on kesäkuun ensimmäisestä päivästä tämän viikon maanantaihin.
Vangitsemisesta ja rikosepäilystä kertoi ensimmäisenä Yle. Ylen mukaan Karalahti kiistää rikosepäilyn.
– Päämieheni kiistää tämän rikosepäilyn kokonaisuudessaan, sanoo asianajaja Mikko Ruuttunen Ylelle.
Lue myös: Jere Karalahti vangittu epäiltynä törkeästä huumerikoksesta
Karalahti on aiemmin tuomittu huumeisiin liittyvistä rikoksista. Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet vuonna 2009 ehdolliseen vankeuteen huumekaupan rahoittamisesta.
Oikeuden mukaan Karalahti rahoitti vuonna 2007 amfetamiinin hankintaa Virosta 10 000 eurolla ja syyllistyi avunantoon törkeään huumausainerikokseen.
Laajassa amfetamiinijutussa tuomittiin Karalahden lisäksi lukuisia muitakin ihmisiä. Päätekijöihin lukeutui Karalahden lapsuudenystävä ja kaksi moottoripyöräjengi Bandidokseen kuulunutta miestä.
