MTV Uutisten tietojen mukaan poliisi löysi Jere Karalahden kotiin lokakuussa tehdyssä etsinnässä huumausainetta Karalahden pakastimesta.
Entinen jääkiekkoilija Jere Karalahti on ollut lokakuun alusta asti vangittuna epäiltynä todennäköisin syin törkeästä huumausainerikoksesta, joka olisi tapahtunut välillä 1.6.-29.9. Kotoa tehty huumelöytö ei kuitenkaan ole keskiössä Karalahteen kohdistuvassa rikosepäilyssä.
Helsingin poliisin tutkimassa huumerikoskokonaisuudessa on yhä vangittuna useita henkilöitä.
MTV Uutisten tietojen mukaan Karalahti ei ole jutun pääepäilty.
Kaikkiaan epäiltyjä on toistakymmentä ja kyse on useammasta kuin yhdestä huumausaineesta.
Karalahti otettiin kiinni syyskuun lopussa.
Hän oli vain hetkeä aiemmin viikonloppuna otellut Helsingin jäähallissa järjestetyssä F2F-nyrkkeilyillassa häviten oman kamppailunsa.
Lue myös: Huumeista vangittu Karalahti kuvaili arkeaan syyskuussa: "Urheilu laittoi minut taas ruotuun"
Tällainen on vangitun Jere Karalahden rikostausta
Poliisin esitutkinta huumerikoskokonaisuudessa on loppumetreillä.
– Tutkinta on edennyt hyvin ja sen on tarkoitus valmistua syyttäjälle joulukuun puoliväliin mennessä, tutkinnanjohtaja Markku Juurikkamäki kertoo MTV:lle.
Syytteen nostamisen määräpäivä on 15. tammikuuta.
Karalahti kiistää syyllistyneensä huumerikokseen.
