Mainos

Taleban-sissit Kabulin esikaupungeissa

Afganistanin hallitusta vastustavan islamilaisen Taleban-sissiryhmän edustajat ilmoittivat tänään edenneensä aivan maan pääkaupungin Kabulin liepeille.

Pakistanissa toimivan yksityisen AIP-uutistoimiston mukaan sissit ja hallituksen joukot taistelevat itäisissä esikaupungeissa muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Uutistoimisto kertoi hallituksen taistelukoneiden pommittavan hyökkäävien sissien asemia.

Sissit etenivät nopeasti kohti pääkaupunkia sen jälkeen kun he olivat vallanneet keskiviikon vastaisena yönä 70 kilometrin päässä Kabulista sijaitsevan, strategisesti tärkeän Sarobin kaupungin. Afganistanin hallitukselle uskollisen Hezb-i-Islami-järjestön taistelijat kertoivat vetäytyneensä Sarobista ja räjäyttäneensä mennessään kaupungin ammusvarikon.

Hezb-i-Islamin lähteiden mukaan Taleban-sissit ovat vallanneet myös lähellä Sarobia sijaitsevan Naghlun vesivoimalan. Sissit ovat myös jälleen tulittaneet Kabulia raketein, kertoi hallituksen valvoma Kabulin radio aiemmin keskiviikkona. Radion mukaan raketti-iskuissa on saanut surmansa ainakin kolme siviiliä ja haavoittunut kymmenen.

Taleban-järjestön pyrkimys on, että Afganistanissa ryhdytään harjoittamaan puhdasoppista islaminuskoa. Noin puolet Afganistanista on Talebanin hallinnassa.
(STT-Reuter-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.