Mainos

Taksikuskina ei rikastu: Kalusto antaa väärän kuvan tulotasosta

Yötöitä, sunnuntaivuoroja, ajettava joka säällä. Kuinka paljon taksikuljettajana oikein tienaa?

Espoolainen taksikuski Osmo Seppänen kertoo alalla vallitsevan suoritepalkkauksen.

– 99,99-prosenttisesti näin toimitaan. On kuljettajan ja työnantajan välinen asia, mikä prosentti mittariosuudesta on palkkaa. Suuruusluokat ovat alkaen noin 30 prosenttia, mutta reilusti alle 40. Keskiarvoprosentti on ehkä noin 35.

35 prosentin mukaan kymmenen euron taksimatkasta kuljettajan palkaksi jäisi 3,5 euroa.

Seppäsen arvelee, että niin sanottuja edustusajoja ajavissa pienemmissä yhtiöissä käytössä voi olla tuntipalkkaus.

– Niissä ajoissa on paljon oheistyötä kuin pelkkä kuljettaminen. Mutta mikäli he käyttävät prosenttipalkkausta, on osuuden oltava huomattavasti korkeampi.

Kuukausitasolla keskimääräistä ansiota on vaikea arvioida tarkkaan, koska palkkaan vaikuttavat paljon mitä vuoroja kuljettaja ajaa. Palkkahaarukaksi Seppänen arvioi bruttona noin 2 000-2 500 euroa kuukaudessa.

– Palkoissa on vähän vääristymä ulospäin, sillä taksat voivat tuntua kovilta ja kaluston taso antaa väärän kuvan tuloista. Jos aikoo bruttona tienata 2 000- 2 500 euroa kuussa, niin siihen ei kyllä riitä 40 työtuntia viikossa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.