Taivaalle saattaa pian ilmestyä trombeja, vesipatsaita ja suppilopilviä – ynnä sateita: "Maa voi lainehtia"
Taivaalle voi ilmestyä trombeja, vesipatsaita ja suppilopilviä lähipäivien aikana.
Loppuviikosta sateenvarjoille ja kumisaappaille on käyttöä, sillä luvassa on runsaita vesisateita.
– Maa voi vaikka lainehtia lähipäivien suurista sademääristä, kertoo meteorologi Liisa Rintaniemi.
– Vaikka aamut voivat olla poutaisia, päivisin kehittyy taivaan täyttäviä tummia kuurosadepilviä. Niistä tulee paikallisesti runsaasti vettä.
Epävakaisuus voi muodostaa taivaalle muun muassa suppilopilviä, jotka ovat trombien esiasteita. Myös trombit ja vesipatsaat ovat mahdollisia lähipäivinä.
Luvassa runsaita sateita
Eniten vettä sataa keskiviikkona Keski-Suomessa ja Lapissa, jossa voi sataa 20 millimetriä vettä torstaiaamuun mennessä. Perjantaiaamuun mennessä Keski-Suomeen sataa vettä vielä noin 20 millimetriä lisää. Loppuviikkoon mennessä vettä on voinut sataa yhteensä jopa 50–60 millimetrin verran.
– Itä-Suomi on vuodenaikaan nähden varsin kuiva. Tosin pieni kuurosateiden mahdollisuus sieläkin on.
Lämpötila on 20 asteessa ja hieman sen alapuolella lähes koko maassa. Pohjois-Lapissa lämpötila on alimmillaan 12 astetta.
Rintaniemen mukaan sateet heikkenevät keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Torstaiaamuna voi olla sumuista.
Torstaina kuurosateet painottuvat Länsi-Suomeen.
– Ukkonenkin voi siellä paikallisesti jyrähdellä.
Oletko sateen keskellä tai tulvapaikalla? Kaipaamme havaintoja. Lähetä kuvasi ja videosi meille WhatsAppilla numeroon 040 5785504 tai osoitteeseen mtvuutiset.fi/lukijankuvat.
|
Aurinko näyttäytyy viikonloppuna
Länsi-Suomessa tulee kuurosateita edelleen perjantaina ja lauantaina. Lauantai on poutainen lähes koko maassa.
Sunnuntaina tulee runsaita kuurosateita Länsi- ja Etelä-Suomessa.
– Kesä ei ole ohitse, ainakaan maan etelä- ja keskiosassa. Mutta 20 asteen lämpötilat alkavat olla tiukassa.
Uusimmat
-
17:07
Ficon ampumistapaus vahvistaa Ukrainan tukemiseen kriittisesti suhtautuvia puolueita, arvioi tutkija
-
17:07
MTV seuraa: Leijonat kohtaa MM-shokeeraajan – Suomelta yllätysveto: "Pitikö sen näin mennä?"
-
16:44
Vantaan Pähkinärinteestä löytyi vainaja
-
16:36
Turun Metsämäessä palaa jätekasa – alueella liikkumista kehotetaan välttämään
-
16:34
Näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
16:33
Urheilutähti piti puheen opiskelijoille – naisille suunnatusta osuudesta nousi kohu
-
16:30
Tempparit-pari Joni ja Jonna saivat perheenlisäystä
-
16:29
Hollantilainen nainen saamassa eutanasian henkisen kärsimyksen vuoksi: "Minulla on kumppani, perhe ja ystäviä"
-
16:10
Voiko tämä olla totta? Chloe muuttuu silminnähden nuoremmaksi kasvoteippien avulla
-
16:09
Slovakian Fico edelleen teho-osastolla – epäilylle syytteet murhan yrityksestä
-
16:06
Slovakian pääministeriä ampuneen naapuri järkyttyi teosta: "Hän on fantastinen mies, en voi ymmärtää tätä"
-
15:35
Kylmä kevät viivästyttää viljelyitä – kuinka käy uusien perunoiden?
-
15:25
Suora lähetys kello 16: Miten käy koulutuksen ja tutkimuksen? Katso Helsingin yliopiston eurovaalitentti
-
15:19
Tässäkö syy Leijonien ykkösketjun ongelmiin? Asiantuntijalta merkitsevä huomio NHL-avusta: "Miettiikö hän tällä hetkellä liikaa"
-
15:11
Ukrainan sotilas avautuu: "Ei ensimmäistä puolustuslinjaa, se oli petos" – jalkaväen kuvaama video näyttää Harkovan hyökkäyksen ensihetket
-
15:05
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:01
Paljastuksia Euroviisujen kulisseista! Erikoinen tapahtuma aiheutti hämmennystä
-
14:58
Oikaisu: Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
14:39
Hallitus esittää EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille täyskatteellisia lukuvuosimaksuja
-
14:15
Onko tässä ihanteellisin tapa leikata voileipä? Ryanin "mullistavasta" hoksauksesta hitti
-
Lataa lisää