Loppuviikko tarjoilee useita sadealueita, jotka saapuvat odottamattomasta suunnasta.
Tiistain ja keskiviikon välinen yö oli heikkotuulinen, mutta varsin viileä ja osassa maata käytiin jopa pakkasen puolella.
Miinuslukemia mitattiin muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla, mutta pakkasta oli paikoin myös etelämpänä. Esimerkiksi Pirkanmaan pohjoisosassa lämpötila laski alimmillaan -2 asteeseen.
Keskiviikkoiltapäivän aikana Suomeen saapuu peräkkäisiä sadealueita kaakon suunnalta. MTV Uutisten meteorologin Liisa Rintaniemen mukaan saderintamasarjat saapuvat Suomeen pääsääntöisesti lounaasta päin, joten tilannetta voi pitää yllättävänä.
– Tosiaan kaakon suunnalta leviää tämä sade länteen ja jatkossakin meidän sateet tulevat kaakosta ja idästä, mikä on harvinaisempi sateiden saapumissuunta.
Lännessä päivä jatkuu aurinkoisena ja aamun pakkaslukemista hypätään iltapäivään mennessä jopa viidentoista asteen lämpötilaan. Sateet saavuttavat länsirannikon vasta illalla ja tuuli lähtee voimistumaan niiden saapuessa. Keskiviikko on kuitenkin laajalti heikkotuulinen ja lämpötila kohoaa maan pohjoisosassakin noin 12 asteeseen.
Illan ja yön aikana myös maan länsiosaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ulottuu kaakosta sateiden lisäksi myös runsaampaa pilvisyyttä. Sumua muodostuu etenkin maan etelä- ja keskiosassa.
– Huomenna torstaina vettä tulee yleisesti pitkin maan itäosaa ja tuleva yö on sen verran pilvisempi, että lämpötilat pysyvät korkeampina kuin kuluneena yönä, Rintaniemi kertoo.
Perjantaina vettä tulee todennäköisimmin maan etelä- ja länsiosassa. Sää jatkuu pilvisenä ja silloinkin sateet saapuvat epätyypillisesti kaakon suunnalta.
