Taito kertoa tarinoita tekee menestyjän – kuten Soini ja Obama

Hyvät puhujat synnyttävät mielikuvan heimosta, jolla on samat tavoitteet ja ärtymyksen aiheet, jotakin yhteistä mihin uskoa.

Timo Soini, Suomen Steve Jobs

Applen Steve Jobs näytteli vaativaa, laatutietoista kuluttajaa. Torkki luonnehtii perussuomalaisten Timo Soinia Suomen Steve Jobsiksi.

Jobs kaihtoi yritysjohtajien imagoa, Soini vieroksuu eliitin pukukoodeja; Jobs puhui kuluttajien äänellä, Soini paasaa äänestäjien kielellä; Jobs halveksi vanhoja tietokoneita, Soini kritisoi vanhoja puolueita ja sumeaa poliittista jargonia.

Torkin mukaan Soini rakensi politiikkaan kuluttajaystävällisen käyttöliittymän, samanlaisen kuin Jobs loi tietotekniikkaan.

Mestaripuhuja Barack Obama

Äänestäjille riittää usein kuva, jonka poliitikko antaa itsestään.

Varsin harva tiesi paljoakaan Barack Obaman poliittisen ohjelman sisällöstä tämän noustessa Yhdysvaltain presidentiksi. Silti syntyi maailmanlaajuinen Obama-huuma. 

Torkki vertaa Obaman virkaanastujaispuhetta Tolkienin Taruun Sormusten herrasta ja pohtii, olikohan Obamalla ollut työpöydällään auki Elrondin haltiakokouksen luku puhetta valmistellessaan, sillä niin paljon teksteistä löytyy yhtymäkohtia.

Kun 17-vuotias musta amerikkalainen nuorukainen Trayvon Martin ammuttiin tämän kävellessä huppari päällä valkoisten asuinalueella, Obama väisti kliseiset sanankäänteet kommentoidessaan traagista tapahtumaa ja sanoi: "Jos minulla olisi poika, hän näyttäisi Trayvonilta."

Torkki toteaa, että tunteellinen teatteri on tullut yhä enemmän mukaan politiikkaan. Monet poliitikot ilmaisevat luultavasti aitoja tunteita tragedioiden sattuessa.

Mutta koska tunteiden valheellisuutta on mahdotonta mitata, poliitikolle tai yritysjohtajalle riittää se, että tämä välittää vaikutelman aidoista tunteista.

Obama on myös nokkela pronominien käyttäjä. Viljelemällä sanoja minä ja te syntyy me, yhteinen heimo.

Torkki toteaa, että kun poliitikko puhuu Obaman tai Soinin tavoin yksinkertaistaen, kuulija luulee voivansa itsekin kirjoittaa ja ajatella samalla tavoin. Näin hän tuntee samalla kuuluvansa joukkoon. Vain todellinen individualisti ei ole karismaattisten puhujien lumottavissa.

Media kohisee ja viihteellistyy

Media synnyttää kohu-uutisia, dramatisoi tapahtumia ja ilmiöitä. Mitä nopeammin, sitä parempi.

Ihmiset tuohtuvat ja ärtyvät ja kohu jatkaa eloaan. Kohuille on ominaista se, että faktoja ei liiemmin tarkisteta vaan tunteen vallassa toistellaan, mitä joku on joskus sanonut.

Torkin mukaan tällainen arvoton journalismi on verrattavissa torijuoruiluun.

Kaikki Torkin kirjassa mainitut lahjakkaat puhujat ovat muuten miehiä. Voidaanko tästä päätellä, että maailma on yhä miesten maailma?