Mainos

Syrjäytyneeltä kiskottiin perintörahat - päätekijälle vankeutta

Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut ehdottomaan vankeuteen miehen, joka oli päätekijä alkoholisoituneeseen mieheen kohdistuneessa kiskontajutussa.

Uhri sai vuonna 2005 perintönä lähes 130 000 euroa. Kuollessaan kolme vuotta myöhemmin häneltä ei jäänyt varoja edes hautajaiskuluihin.

Esitutkinnassa ja oikeudessa ilmeni, että päätekijä apureineen oli hankkinut perijälle jatkuvasti viinaa. Samaan aikaan uhri teki omalta kannaltaan järjettömiä kiinteistö- ja autokauppoja. Niissä hän menetti päätekijälle ja tämän lähipiirille runsaat 50 000 euroa.

Voikkaalainen 64-vuotias mies tuomittiin 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen muun muassa törkeästä kiskonnasta ja yllytyksestä todistusaineiston vääristelemiseen.

Kauppakirjoja laati 62-vuotias kouvolalainen varatuomari. Hänet tuomittiin 1,5 vuodeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä kiskonnasta ja todistusaineiston vääristelemisestä.

Lisäksi kaksi miestä ja yksi nainen saivat ehdolliset vankeustuomiot.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.