Matkailijoiden kömmähdyksiä lukiessa moni saattaa miettiä omien reissujensa sujuneen verrattain hyvin!
"Maailman typerimmät matkailijat" nimeää matkailusivusto Escape listansa, jolle on kerätty maailmalla sattuneita käsittämättömiä sattumuksia matkailun saralta. Tässä erikoisimmat tapaukset.
Sveitsiläinen turisti Disneylandissa
Pariisin Disneylandissa vuonna 2019 vieraillut sveitsiläinen mies päätti yhdistää hauskan päivän huvipuistossa LSD:n nauttimiseen. Mies päätyikin varsinaille tripille, sillä hän putosi järveen. Kun hän ei saapunut takaisin pintaan, tyttöystävä hälytti paikalle henkilökunnan, joka alkoi etsimään miestä. Washington Postin mukaan etsintäpartioon saapuivat lopulta 10 poliisia, 30 palomiestä, 80 Disneylandin henkilökuntaan kuuluvaa jäsentä sekä lisäksi apuna käytettiin helikopteria ja lämpökameraa. Seuraavana aamuna läheisessä kaupungissa ajelulla ollut henkilö sattui näkemään tiellä kuljeskelevan alastoman miehen. Kuski palautti sveitsiläisturistin Disneylandiin. Huumeita käyttänyt pariskunta pidätettiin, mutta lopulta heidät päästettiin vapaalle jalalle.
LUE MYÖS: Ei näin! Röyhkeä turisti tarrasi tiikeriä kiveksistä eläintarhassa hienon selfien toivossa – someraivohan siitä syntyi
Kolikoita lentokoneen moottoriin
Viime vuonna 66-vuotias kiinalaisnainen pidätettiin lentokentällä Mongoliassa sen jälkeen, kun hän oli heittänyt kuusi kolikkoa lentokoneen moottoriin. Nainen oli kertonut toivoneensa turvallista lentoa. Muut matkustajat ohjattiin toiseen koneeseen, ja koneen lähtö viivästyi parilla tunnilla. Kyseessä ei edes ollut ensimmäinen kerta, kun koneeseen viskellään kolikkoja, sillä jo aiemmin eräs .
