Susi liikkui omakotitalojen pihoilla Pohjois-Savossa

Pohjois-Savon poliisi sai aamulla ilmoituksen, että Vieremän taajama-alueella oli yöllä liikkunut yksinäinen susi rivitalojen pihapiirissä.

Poliisipartio ja paikalle pyydetty Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen asiantuntija (RKTL) Seppo Ronkainen totesivat, että paikallistettu susi liikkui vaivalloisesti raahaten toista takajalkaa.

Jälkien perusteella susi oli etsinyt jätekatoksista ruokaa, kun se oli liikkunut usean omakotitalon ja rivitalon pihapiirissä. Lähimmillään eläin oli käynyt vain muutamien metrien päässä rakennusten ulko-ovista.

Poliisin suorittaman riskiarvion perusteella susi päätettiin lopettaa. Suden todettiin olevan uhka ihmisen hengelle ja terveydelle.

Toinen merkittävä peruste lopettamiselle oli RKTL:n asiantuntija Ronkaisen arvio suden kunnosta. Ronkainen arvioi suden loukkaantuneeksi muun muassa poikkeavan jälkikuvion perusteella. Eläinsuojelulaissa lukee, että mikäli luonnonvarainen eläin on loukkaantunut, sitä tulee auttaa tai eläin tulee lopettaa.

Paikallisten metsästäjien avustuksella susi lopetettiin iltapäivällä lähellä Vieremän kirkonkylää. Poliisia avusti noin 45 metsästäjää.

Poliisin mukaan susi oli nuori uros ja se painoi noin 30 kg. Poliisi toimittaa eläimen Oulun Eviraan. Siellä tutkitaan muun muassa eläimen kunto sekä sen ravitsemustila.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat