Supertiistai vahvisti Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat: "Trump ja Biden puhdistivat pöydän"
Presidenttikisa tullaan hyvin todennäköisesti käymään kahden "vanhan tutun" välillä.
Yhdysvaltojen presidentinvaalit käynnistyivät virallisesti esivaaleista. Esivaalit huipentuivat supertiistaihin, jolloin 15 osavaltiota ja yksi territorio äänesti samana päivänä.
Esivaaleissa valitaan demokraatti- ja republikaanipuolueiden ehdokkaat 5. marraskuuta käytäviin presidentinvaaleihin.
Kokosimme yhteen supertiistain tärkeimmät lopputulokset.
Trump ja Biden puhdistivat pöydän
MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoi uutistoimistojen ennustuksista Huomenta Suomessa.
– Tulos on se, että sekä Trump että Biden puhdistivat ikään kuin pöydän. Nikki Haley kuitenkin sai ensimmäisen osavaltiovoittonsa, Karppinen kertoo.
Eli mikäli ihmeitä ei tapahdu, nykyinen presidentti Joe Biden, 81, ja entinen presidentti Donald Trump, 77, ottavat uusintaottelun marraskuussa.
Karppisen mukaan tulosta muuttaisi ainoastaan Trumpin ja Bidenin terveyteen liittyvät muutokset tai täydelliset yllätykset Trumpin oikeudenkäynnissä.
Lue myös: Trump kuvaili supertiistaita uskomattomaksi ja sanoi voittonsa olleen selvempi kuin koskaan
Mitä seuraavaksi?
Wall Street Journal -lehden mukaan entinen YK-lähettiläs Nikki Haley tulee jättämään presidenttikisan kesken.
– Näyttää siltä, ettei hän pysty voittamaan, Karppinen sanoo.
Trumpin uskotaan lukitsevan ehdokkuuteen tarvittavan määrän valitsijamiehiä tulevien viikkojen aikana.
Demokraatit ja republikaanit tekevät virallisen vahvistuksen presidenttiehdokkaistaan kesän puoluekokouksissa.
Puoluekokouksessa osavaltiota edustavat valitsijamiehet, jossa he pääsääntöisesti tukevat esivaalin tuloksen perusteella valittua ehdokasta. Kun ehdokkaalla on tukenaan yli puolet valitsijamiehistä, hänet nimitetään puolueen presidenttiehdokkaaksi puoluekokouksessa.
Varsinainen presidentinvaali on esivaalin tapaan epäsuora vaali, eli ehdokkaat keräävät tuekseen osavaltioiden valitsijamiehiä.
Trump johtaa gallupeja
SDP:n kansanedustaja ja Yhdysvaltain politiikan asiantuntija Jani Kokko uskoo, että tulevat vaalit ovat toisinto neljän vuoden takaisista.
Tuolloinkin Yhdysvaltain presidentin tittelistä kamppailivat Biden ja Trump.
– Ehdokkaiden korkea ikä hallitsee näitä vaaleja. Molempien ehdokkaiden suurin vastustaja ovat he itse – miten heidän fyysinen kuntonsa kestää ja mikä on henkinen kestävyys, Kokko sanoo.
Lisäksi vaalilupaukset Trumpilla ovat lähes samat kuin edelliskerralla.
– Pääteema on maahanmuuton tiukentaminen ja Meksikon raja, Karppinen kertoo.
Mikäli presidentistä päätettäisiin tänään, olisi kansan valinta gallupien mukaan Trump.
Jos Bidenin suosio laskee entisestään, demokraatit voivat vaihtaa hänet vielä toiseen ehdokkaaseen.
– Demokraatit eivät halua puhua ehdokkaan vaihtamisesta julkisesti, mutta suljettujen ovien takana vääntöä on ollut, Karppinen kertoo.
6.3.2024 kello 14.15: Päivitetty juttuun Wall Street Journalin arvio siitä, että Haley jää presidenttikisasta pois.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää