Suositun lääkkeen haitat vahvistuvat – ei vähennä sydänperäisiä kuolemia, mutta aiheuttaa vakavia verenvuotoja
Aspiriinia ja muita asetyylisalisyylihappoa sisältäviä lääkkeitä ei kannata käyttää sydänoireiden ehkäisyyn muuten terveillä ihmisillä. Lääkitys ei vähennä sydänoireista aiheutuvia kuolemia, mutta aiheuttaa monille vakavia verenvuotoja.
Samansuuntaisia tuloksia on saatu viime aikoina monissa tutkimuksissa, ja yhdessä ne osoittavat asetyylisalisyylihapon olevan huono valinta sydänoireiden ja sydänsairauksien ennaltaehkäisyyn.
Nyt julkaistut tulokset perustuvat yhdentoista laadukkaan, satunnaistetun ja lumekontrolloidun tutkimuksen aineistoihin ja niiden uuteen analyysiin. Yhteensä tutkimuksiin oli osallistunut 160 000 potilasta.
Tulosten perusteella asetyylisalisyylihappolääkitys ei vaikuttanut osallistujien riskiin menehtyä keskimäärin seitsemänvuotisten seurantojen aikana. Hyötyjä ei nähty edes diabetesta sairastavilla eikä kohonneessa sydän- ja verisuonitautien vaarassa olevilla.
Hyötyjen sijaan potilaat saivat vain lääkityksen haittoja. Vakavan verenvuodon sai yksi potilas 250:stä ja kallonsisäisen verenvuodon yksi tuhannesta asetyylisalisyylihappoa saaneesta.
Aspiriini ei ehkä ehkäisekään sydänkohtauksia
Nyt julkaistussa analyysissa ja myös aiemmissa asetyylisalisyylihappolääkitys ehkäisi sydänkohtauksia, mutta yhteys katosi sen jälkeen, kun analyysi rajattiin uudempiin tutkimuksiin. Vaikuttaakin siltä, että vanhemmissa tutkimuksissa näkyvät yhteydet ainakin osin johtuvat lääkityksen sijaan esimerkiksi osallistujien muista riskitekijöistä.
Tutkimus julkaistiin European Heart Journal -lehdessä.
Nyt saadut tulokset koskevat vain terveitä, eivät sydän- ja verisuonitauteihin jo sairastuneita. Monilla heistä aspiriini ja muut asetyylisalisyylihappolääkkeet ehkäisevät uusia oireita.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää