Purra hallituskumppaneistaan: "Meistä ei tule sydänystäviä"

Katso Riikka Purran puhe Kokkolan puoluekokouksessa 19:16
Suora lähetys kello 14: PS:n Riikka Purra puhuu Kokkolassa

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra puhuu tänään perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kokkolassa. MTV Uutiset Live näyttää puheen suorana lähetyksenä tässä artikkelissa.

Purra kertoo hallituksen valmistelemasta tiedonannosta syrjimättömyyden edistämiseksi.

– Vastaavia papereita on julkaistu vuosien varrella useita, mutta tätä todennäköisesti useat tulevat lukemaankin, jopa suurennuslasin kanssa, Purra kertoo.

Asiakirjassa esitellään Purran mukaan hallitusohjelmaan kirjattuja asioita ja periaatteita hieman perusteellisemmin ja tarkemmin ja esitellään suunniteltuja toimenpiteitä.

– Tiedonannossa julistetaan mielestäni myös täysin itsestäänselviä asioita. Ei niitä välttämättä tarvitsisi julistaa, muttei niiden julistamisesta mitään haittaakaan ole.

Toinen syy tiedonannolle: "Se, että hallitus pysyy kasassa"

Purra sanoo, että hän keskittyisi itse mielellään politiikassa enemmän konkretiaan kuin julistamiseen. Tiedonanto tehdään Purran mukaan ensinnäkin hallituksen linjan teroittamiseksi, mutta siinä ei voida muuttaa tai uudelleentulkita hallitusohjelman kirjauksia.

– Ei edes niitä, joita goodwill-auktoriteetit paheksuvat ja jopa rasistisiksi väittävät, Purra sanoo.

Purra korostaa, että hallitusohjelmassa tai hallituksessa ei ole rasismia.

– Mutta ympärillämme on kyllä tahoja, jotka ovat valmiita näin väittämään – sillä hän näyttää saavan puoli maata lähes hysteeriseen tilaan.

– Toinen syy tiedonannolle on varmasti raadollisempi: se, että hallitus pysyy kasassa. Siihen on loputtava vanhojen tonkimisten perässä säntäily, siihen on loputtava julkinen epäily ja vähättely, siihen on loputtava epävarmuus hallituksen sisällä.

Purra: Perussuomalaisia vastaan hyökätään jatkuvasti

Purra uskoo, että hallituksen ulkopuolella epäilyt kuitenkin jatkuvat.

– Jatkuva hallituksen hakkaaminen erityisesti perussuomalaisten kautta ja takia ei tule loppumaan. 

– Perussuomalaiset on aina ollut tässä tilanteessa, tavalla tai toisella. Emme ole saaneet toiminnastamme, olemuksestamme, tavoitteistamme koskaan kiitosta tai niille erityistä tai edes neutraalia hyväksyntää mistään muualta kuin yhä kasvavasta äänestäjien osasta. 

Purran mukaan se, että perussuomalaisia isketään pääkirjoituksissa ja kolumneissa ja politiikkapaneeleissa, on heille täysin normaali asiaintila. Tänä kesänä se on noussut uusiin korkeuksiin hallitukseen osallistumisen myötä. 

Purra näkee, että kaikilla halllituskumppaneilla ei ole samanlaista kestokykyä "ulkopuolelta tulevien hyökkäysten" suhteen kuin perussuomalaisilla.

– Tietenkin olisin itse toivonut, että kaikki olisivat ymmärtäneet tämän jo ennen hallitusneuvotteluja ja niihin lähtemistä.

Purra hallituskumppaneistaan: Meistä ei tule sydänystäviä

Purran mukaan perussuomalaisten valmius hallitusyhteistyöhön on ollut koko ajan erittäin hyvä.

– Siksikin tämä kesän karuselli on tyrmistyttänyt monia. Me olemme hallituksessa hyvin erilaisia puolueita, meistä ei tule samanlaisia, meistä ei tule myöskään sydänystäviä. 

– Ainoa, jota meiltä odotetaan ja jota meidän on itseltämme vaadittava, on hallitusohjelman toteuttaminen. Se on asiakirja, periaatteet, toimet, joista me olemme keskenänne samaa mieltä, joihin olemme sitoutuneet. Ja se riittää.

Hallituksen pysyminen samassa rivissä ja ministerien tukeminen on Purran mukaan olennaista.

– Hallitusohjelman kirjauksia ei kyseenalaisteta tai pyritä muuttamaan, niitä ei tulkita uudelleen. Tämä on täysin välttämätöntä, sillä muuten hallitus ei pysy pystyssä, aivan riippumatta luottamusäänestysten tuloksista.

Purra siteerasi Tuntemattoman sotilaan Rokkaa

Purra muistutti puheessaan, että perussuomalaisten vastustajat ovat hallituksen ulkopuolella.

– Karkuun emme juoksemalla pääse, joten parempi vain rakentaa kestävyyttä ja sietokykyä ja olla säntäilemättä.

Purra siteerasi puheessaan Tuntemattoman sotilaan Rokkaa.

– "Kyl hää tulloo peräs, mut jos sie pysyt paikoillas etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hän tekköö", Purra lausui.

Purra: Nykypäivän loukkaantumiskierre "hullua"

Purra jossitteli vielä puheessaan kesän tapahtumilla.

– Jos somen soturit tai media löytäisivät hallituksen kokoomuslaisten tai RKP:läisten ministerien käyttäneen takavuosina kyseenalaista kieltä maahanmuuttajista, vasemmistolaisista, työttömistä tai suomenkielisistä, niin me emme säntäisi sinne perään. "Rumasti sanottu, ottakaahan opiksi ja nyt eteenpäin", niin me sanoisimme, Purra totesi.

– OIen edelleen aivan varma, että kaikki ovat tehneet tai sanoneet asioita, joista joutuu nykypäivän standardein tähän limboon.

Purran mielestä nykyään keskitytään liikaa pikkuasioihin tai pelätään toisten loukkaamista sanoilla, ilmauksilla, tykkäyksillä tai vitseillä.

– Ajatelkaa viime päiviä. Yhtenä päivänä pyydetään anteeksi albinismia sairastavilta, toisena pitäisi pahoitella varhaiskasvattajilta, kolmantena havaiji-paitaa tai eläinvertauksia, neljäntenä jotakin sanaa. Pitäisikö meidän pohtia, miksi kaikki ovat alkaneet loukkaantua ja pahoittaa mielensä kuin keskenään uhriasemasta kilpaillen, Purra ihmettelee.

– Tämä on kuulkaa täysin järjetöntä. Se on hullua – tiedän kyllä, että tästäkin sanasta pitäisi päästä irti, koska se voi loukata joitakin, mutta ajattelin kuitenkin edelleen sitäkin käyttää, Purra sanoo.

Perussuomalaiset: Hakaristilipun kieltäminen "vaikea juridinen kysymys"

Purran puheen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa kysyttiin perussuomalaisten kantaa eiliseen uutiseen, että hallitus harkitsee hakaristilipun kieltämistä

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tällaisten lääkkeiden esittäminen ratkaisuksi ongelmiin ei puutu niihin ongelmiin. Tiedetään, että vaikkapa natsististen tai kommunististen tunnusten kieltäminen – tätä keskustelua on esimerkiksi Euroopan tasolla paljonkin käyty – on hyvin vaikea juridisesti tehdä, Purra sanoo.

– Ja siinäkin tapauksessa kriminalisointi koskisi ainoastaan tapauksia, joissa näitä tunnuksia käytetään kyseistä aatetta edistämään, ei siis mitään muuta käyttötapaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mielestä symbolien kieltämiseen liittyy juridisesti ongelmallista rajanvetoa. Mäkelä huomauttaa, että samalla puhutaan myös esimerkiksi kommunismisymbolin kieltämisestä eli tasapuolisesti kaikkien äärimmäisten kansanmurhaa aiheuttaneiden aatteiden symbolien kieltämisestä.

– Pitäisi olla selkeästi määritelty, mistä tulee sanktiot ja mistä ei tule sanktiota. On myös mielenkiintoinen kysymys, missä menee äärimmäisyysajattelun raja. Jos ajatellaan jotain baskien äärijärjestöä, niin sen symboleihin suhtaudutaan varmaan eri tavalla Madridissa kuin Kokkolassa. Eli tästä on varmaan erilaisia käsityksiä ympäri Eurooppaa, mikä on äärijärjestö, Mäkelä sanoo.

– Puhumattakaan esimerkiksi Isis-järjestön lipuista tai joistakin sellaisista tunnuksista, joita jo Helsingin kaduillakin mielenosoituksissa nähdään, Purra lisää.

Lue myös:

    Uusimmat