Perussuomalaiset ovat käsitelleet tänään eduskunnassa kansainväliseen selkkaukseen johtaneita rasistisiksi tulkittuja kuvia. MTV Uutiset seuraa tilannetta paikan päältä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti tänään puolueen kansanedustajille annettavista sanktioista.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ja kohun keskiössä olevat kansanedustajat Juho Eerola ja Kaisa Garedew marssivat median eteen hetki sitten.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoo, että puolueen kansanedustajat Juho Eerola ja Kaisa Garedew ovat saaneet vakavan huomautuksen eduskuntaryhmältä. Hän kertoi asiasta ryhmäkokouksen jälkeen eduskunnassa toimittajille.
Eerola ja Garedew julkaisivat sosiaalisessa mediassa kuvat, joissa he vääntelevät silmiään vinoon. Tämä on perinteisesti tulkittu rasistiseksi eleeksi aasialaisia kohtaan.
Eerola sanoi, että oli virhe julkaista kuva. Garedew sanoi, ettei hänellä ollut millään tavalla tarkoitus loukata ketään. Molemmat pyysivät anteeksi heiltä, joita ovat loukanneet.
Juuri ennen ratkaisevaa kokousta kansanedustajat astelivat joukolla ryhmähuoneeseen kuitenkaan kommentoimatta mitään medialle.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan kokoomus tyytyy perussuomalaisten ratkaisuun
– Hyvä, että on pyydetty anteeksi. Asia on meidän puolestamme loppuun käsitelty.

