Suomi on USA:ssa nyt tunnetumpi kuin koskaan talvisodan jälkeen – pääkonsuli listaa syyt

Suomen New Yorkin pääkonsuli Jarmo Sarevan mukaan Suomi tunnetaan Yhdysvalloissa paremmin muun muassa Sanna Marinin, presidentti Sauli Niinistön, mutta myös tuoreen Nato-jäsenyyden ja laadukkaan kulttuurin sekä tuotteiden ansiosta.

Suomen New Yorkin-pääkonsulaatin päällikkö Jarmo Sareva kertoo STT:lle, että että niin sanotun eliitin tietoisuuden lisäksi myös kriittisen massan Suomi-tietoisuus on nyt parempi. Sen hän on havainnut niin työ- kuin yksityisillä matkoilla Yhdysvalloissa.

– Suomi on Yhdysvalloissa tunnetumpi kuin mitä se on koskaan ollut ainakin talvisodan jälkeen. Meistä välittyy hyvin myönteinen kuva. Kuvaisin asiaa niin, että täällä tiedetään missä me olemme, keitä olemme ja minkä arvojen puolesta seisomme.

Mielikuvat Sanna Marinista ja Sauli Niinistöstä ovat USA:ssa myönteisiä ja heitä arvostetaan.

– Marin nähdään positiivisena, modernina, nuorena pääministerinä modernin Suomen johdossa. Se on tuonut Suomelle pelkästään hyvää kuvaa.

Ennen Marinia presidentti Sauli Niinistö teki pitkän vierailun Yhdysvalloissa ja kävi tapaamassa presidentti Joe Bideniä Valkoisessa talossa. Sarevan mukaan Yhdysvalloissa arvostetaan Niinistön osaamista, mielipiteitä ja arvokkuutta.

– Niinistö on sellaisten liittolaismaiden valtionpäämiesten luokassa, joita arvostetaan täällä usein hyvin syvienkin puoluerajojen yli. Hänet lasketaan valtiomieskaartiin.

Nato-jäsenyys avannut ovia

Suomen hakuprosessi Natoon ja nyt tuore jäsenyys on ollut tärkeä osa Suomen näkyvyydessä ja tunnettuudessa. Sarevan mukaan Venäjän Ukrainassa käymästä aggressiivisesta hyökkäyssodasta on löydetty paljon samankaltaisuuksia Suomen talvisotaan.

Suomen Nato-jäsenyys on vasta pari kuukautta vanha asia, mutta se on avannut ja avaa tulevaisuudessa mahdollisuuksia puolustusyhteistyön ja materiaalihankintojen kohdalla.

Kiinnostus kohdistuu myös suomalaiseen osaamiseen.

– Erityisesti murrosteknologioiden osalta, jossa suomalaisilla yrityksillä on paljon sellaista tarjottavaa, joka täällä kiinnostaa yksityisiä sekä julkisen tahon toimijoita.

Sareva viittaa suomalaiseen osaamiseen esimerkiksi kvanttiteknologian, verkkoteknologioiden ja kyberturvallisuusosaamisen alueilla.

Vaikuttajat kuluttavat suomalaista kulttuuria

– Täällä tunnetaan suomalainen kulttuuri paremmin kuin pitkiin aikoihin. Se on New Yorkissa heijastunut kuluvana vuonna ja tulee heijastumaan lukuisina suomalaisen kulttuurin merkkitapahtumina, Sareva sanoo.

Viime viikolla Helsingin kaupunginorkesteri esiintyi Washingtonissa ja New Yorkissa. Kuvataiteilija Iiu Susirajan näyttely on New Yorkin modernin taiteen museossa syyskuun alkuun asti.

– Suomalaisen kulttuurin arvo, paitsi kansallisesti ja kansallisen identiteetin kannalta, on myös täällä erittäin tärkeä. Suomalainen kulttuuri tukee maabrändiämme. Se luo mielikuvaa Suomesta sivistysvaltiona, jolla on omaleimainen ja -peräinen historia.

Sareva lisää, että suomalaista kulttuuria Yhdysvalloissa kuluttavat ympäri laajaa maata hyvin verkottuneet ja vaikuttaja-asemassa olevat ihmiset.

– Silloin ei pidä väheksyä suomalaisen kulttuurin arvoa kansalliselle edulle täällä laajemminkin.

Lue myös:

    Uusimmat