Suomesta taas apua Kosovoon

Suomesta on taas lähtenyt kolme avustusrekkaa kohti Kosovoa. Johanniitat- järjestö on kerännyt talvivarusteita Kosovon sodan uhreille. Kaksi rekkaa lastattiin Turussa ja Salossa, yksi täyttyi mukaan pääkaupunkiseudulla.

Kosovon lapsia

Vaatteiden ja kenkien lisäksi avustuskuorma sisältää suureen tarpeeseen meneviä sairaalasänkyjä, pyörätuoleja sekä kyynär- ja kainalosauvoja. Lahjoituksen teki Turunmaan sairaala. -Sängyt ja muut tarvikkeet menevät Kosovon alueella jälleenrakennettaviin sairaaloihin, joita yritetään saada käyttökuntoon, kertoi Johanniittojen toiminnanjohtaja Mika Louhi.

Ensi vuoden alkupuolella Johanniitat lähettävät alueelle avustustyöntekijän, jonka on tarkoitus muutaman kuukauden ajan jälleen koordinoida ja tarkkailla avun perillemenoa paikan päällä. Tuorein avustuslasti saa täydennystä Saksasta ja on perillä Kosovossa juuri ennen joulua. Jakelusta vastaa Johanniittain sisarjärjestöjen henkilökunta.

Johanniittain Ritarikunta perustettin Johannes Kastajan mukaan nimettynä vuonna 1099. Ritarikunnan alaisuudessa toimii Suomessa avustusjärjestö Johanniitat ry. Yhdistys ylläpitää Turussa kolmea ja Helsingissä yhtä ambulanssia, jotka ovat tulleet tutuiksi erilaisten yleisötapahtumien päivystäjinä. Turussa järjestö on vahvasti mukana nuorten auttajana huumeiden vastaisessa työssä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat