Suomessa on vielä kuntia, jonne koronan koura ei ole yltänyt – Puolangan pormestari naulaa avainkeinon: "Nopea ja riittävän tehokas reagointi"

1:30
Video: Näin korona leviää ilmastoidussa huoneistossa.

Koronatilanne on jälleen kärjistynyt Suomessa syksyn mittaan ja tautitapausten yhteismäärä huitelee 16 000 paikkeilla. Maassa on kuitenkin 166 kuntaa, joissa tapauksia on todettu vähemmän kuin viisi. Yhteensä Suomessa on 310 kuntaa.

Kainuun pohjoisosassa sijaitsevaan Puolangan kuntaan on kohdistunut normaalin kesän painetta nyt myös syksyllä, sillä mökkiläiset ovat tulleet nyt pidemmäksi aikaa kuntaan tekemään etätöitä.

– Normaalisti olemme 2 500 asukkaan kunta. Keväästä asti olemme olleet 5 000 asukkaan kunta, Puolangan pormestari Harri Peltola kertoo.

Lisääntyneestä vipinästä huolimatta Puolangalla ei ole tiettävästi todettu yhtään koronatartuntaa koko epidemian aikana.

Peltolan mukaan kunnan asukkaat sekä vierailijat ovat noudattaneet viranomaisten ohjeita kuuliaisesti.

– Olemme pyrkineet ohjeistamaan ihmisiä. Tiedotuskanavamme ovat tällaisessa pienessä kunnassa kaupoissa olevat telkkarit, joiden kautta tieto kulkee hyvin, kun ihmiset kassajonossa katsovat.

– Myös paikallislehti luetaan pienessä kunnassa tarkasti, vaikka se ei ilmesty kuin kerran viikossa, Peltola kertoo tiedotuskanavista.

Sosiaalinen media ei ole ollut keskeisessä roolissa.

– Se on pienempi prosentti, joka sieltä kautta katsoo (tiedotusta).

Peltolan mukaan Puolangassa ollaan valmiita toimimaan, mikäli korona lähtee leviämään. 

– Nopea ja riittävän tehokas reagointi heti alkuun on paljon parempi kuin se, että odotetaan, tuleeko tilanteesta pahempi vai ei. 

"Täytyy muistaa, ettemme tiedä kaikkea"

Kainuu on yleiselläkin tasolla pärjännyt hyvin koronan leviämisen estämisessä.

Alueen viimeisen kahden viikon ilmaantuvuusluku on 8,3. 

Puolangan lisäksi esimerkiksi Suomussalmella ei tiettävästi ole todettu yhtään tapausta. Alueen pandemiapäällikkö suhtautuu kuitenkin varauksella tilastoihin.

– Täytyy muistaa, ettemme tiedä kaikkea. Sellaisia, jotka ovat lieväoireisia ja kotona parantuneita koronapotilaita, voi aivan hyvin olla, Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo.

Toiseksi hän toteaa, että Kainuu on maantieteellisesti suojaisalla paikalla, sillä se ei ole liikenteen solmukohta.

– Onnistuneilla torjuntatoimilla ja informaatiolla pystymme erittäin tehokkaasti vähentämään taudin leviämisen riskiä. Mutta meidän reaaliset keinot estää taudin tuloa alueelle ovat rajalliset.

Kuhmon rypäs osoitti toimien nopeuden

Yksi ryöpsähdys Kainuussa on nähty, kun Kuhmossa parisataa altistui virukselle. Ryppäästä positiivisia todettiin noin 20.

Tauti ei levinnyt kuitenkaan tästä laajemmalle nopean jäljityksen sekä rajoitustoimien vuoksi.

Koukkarin mukaan Kainuussa on edelleen valmius samanlaisiin toimiin. Esimerkiksi jäljitykseen on valmius viikon jokaisena päivänä.

"Tervon kaltaisessa kunnassa asutaan harvemmassa"

Myös Pohjois-Savossa on useita kuntia, joissa tartuntoja on vahvistettu alle viisi.

Näitä kuntia ovat muun muassa Vesanto, Rautavaara, Keitele, Suonenjoki ja vajaat 60 kilometriä maakuntakeskus Kuopiosta länteen sijoittuva Tervo.

Tervossa ei tiettävästi ole todettu yhtään tartuntaa, vaikka kunnasta suuntautuu työmatkaliikennettä Kuopioon, jossa on yhteensä todettu yhteensä 170 tartuntaa.

– Tervon kaltaisessa kunnassa asutaan harvemmassa, pohtii kunnanjohtaja Seppo Niskanen.

Hyvästä tilanteesta huolimatta Tervossa on tehty useita toimia. Kunnassa kokoontuu joka viikko ryhmä, joka pohtii kunnan tilannetta.

Tällä hetkellä Tervossa kunnallisella puolella tehdään laajasti etätyötä ja kunnan päätäntäelimet toimivat hybridimallilla eli osa päättäjistä osallistuu kokouksiin etäyhteydellä.

Lisäksi noin 1 500 asukkaan kunnan eri työyksiköt eivät ole olleet kontaktissa toisiinsa.

Koululaisten vapaa-ajan toimintaa kunnassa ollaan silti haluttu jatkaa.

– Muun muassa nuorten iltoihin on etsitty uusia keinoja järjestää niitä esimerkiksi ulkona, Niskanen kertoo.

Niskanen uskoo, että kunnassa ollaan valmiita nopeisiin toimiin, mikäli korona ryöpsähtäisi.

"Korona esiintyy tartuntaryppäittäin"

Pohjois-Savon ilmaantuvuusluku 25,3 on Suomen keskitasoa, mutta huomattavasti korkeampi kuin Kainuussa.

Kuinka siis on mahdollista, että alueella on useita kuntia, joissa ei juurikaan ole tapauksia. 

– Korona esiintyy tartuntaryppäittäin. Jos on joku pienempi kunta, jossa ei ole matkailua tai paljon väestöä, silloin tapauksia ei ole, avaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Antti Hedman.

– Meillä korona ei vielä ollenkaan leviä epidemian lailla vaan se rajoittuu tartuntaryppäisiin ja vierailuihin tartunta-alueilla, hän jatkaa. 

Koko maakunnan tilanne on pysynyt kurissa niin ikään ihmisten kuuliaisuudella ja tehokkaalla jäljityksellä.

– Ihmiset ovat noudattaneet ohjeita, tartuntaketjut on pyritty jäljittämään nopeasti ja testaamaan oireisia potilaita nopeasti.

– Siitähän tässä on kysymys, kuinka hyvin tartuntaketjut saadaan kuriin, ettei yleistä leviämistä pääse tapahtumaan, Hedman kiteyttää.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja