Matti Peltola, 21, on lihavoinut nimensä jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan Markku Kanervan papereissa viimeisen vuoden aikana. Nuoren keskikenttäpelaajan kypsät otteet ovat tehneet laajan vaikutuksen, jonka seurauksena rooli Huuhkajissa on kasvanut jatkuvasti. Tänään minuutteja saattaa olla luvassa yhdessä maajoukkueen historian tärkeimmistä otteluista.
Viime vuosina HJK:ssa, niin Veikkausliigassa kuin eurokentilläkin, edukseen esiintynyt Keimolan Kaikun kasvatti siirtyi tälle vuodelle Pohjois-Amerikan MLS-liigaan D.C. Unitedin riveihin. Kaikesta on pääteltävissä, että kyseessä on pelaaja, jonka varaan maajoukkue haluaa laskea tulevaisuudessa lisää.
– Se on erittäin palkitsevaa. Olen unelmoinut siitä ja tehnyt sen eteen jo pitkään paljon töitä. Se on sellainen asia, jota arvostan todella korkealle. Tietenkin koitan pelata sen mukaisesti ja nauttia joka hetkestä, Peltola kommentoi nykyistä asemaansa Huuhkajissa keskiviikkona MTV Urheilulle.
Peltola on monikäyttöinen pelaaja, jota päävalmentajat niin seura- kuin maajoukkueessakin ovat hyödyntäneet milloin laitapuolustajana, toisinaan topparina sekä myös keskikentän keskustassa. Maajoukkueen matkassa mieltymykset jäävät syrjään.
– Kun Suomen paidan pukee päälle, minulle ei ole hirveästi väliä pelipaikalla. Seurajoukkue on eri asia, siellä toivoo olevansa niin sanotusti vahvimmalla paikalla.