Mainos

Suomen Spar vähentää henkilökuntaansa

Erityyppiset Spar-kaupat eivät houkutelleet kuluttajia viime vuonna. Siinä missä S-ryhmä pääsi miljarditulokseen ja Kesko jäi hieman tulostavoitteestaan, Spar-ryhmä joutui nielemään katkeran maljan.

Spar-logo

Koko Spar-ryhmän vähittäismyynti jäi viime vuonna 1,1 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi 5,4 miljardiin markkaan.

Tänä vuonna yhtiö aikoo kohentaa taloudellista tilannettaan mm. irtisanomalla viidenneksen henkilökunnastaan. Yt-neuvottelut aloitettiin jo tammikuussa. Yhtiön mukaan se tulee toimeen pienemmällä henkilömäärällä, kun organisaatiota kevennetään ja työskentelymenetelmiä kehitetään. Henkilökunnan vähennyksestä aiheutuvat säästöt vaikuttavat tulokseen loppuvuodesta. Myös myymälöitään ketju järjestelee uudelleen.

Kanta-asiakkaistaan se aikoo pitää kiinni entistä tiukemmin ja myyntiä lisätäkseen kauppiaiden palkitsemiseksi on luotu kannusteohjelma. Näiltä toimilta ketju odottaa vaikutuksia ensi vuoden tulokseen. Lisäksi Spar-ryhmä aikoo laajentaa Internet-kauppansa Espoosta koko pääkaupunkiseudun kattavaksi.

Suomen Sparin liikevaihto supistui edellisvuodesta 216 miljoonaa markkaa 3,6 miljardiin markkaan. Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen vajosi 12,6 miljoonaa markkaa noin 9,6 miljoonaan. Vuosituloksen mukaan liikevaihtoa pienensi myymälämäärän vähentyminen sekä ryhmän ulkopuolisen asiakkaan, Suni Oy:n, tavarantoimitussopimuksen päättyminen.

Suomen Sparin päivittäistavarakauppa jakaantuu viiteen ketjuun. Niihin kuuluvat neljä Eurospar-myymälää, 49 Supersparia, 245 Spar-markettia, kolme Express-myymälää ja 31 Rabattia.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.