Suomen seuraava presidentti ratkeaa tänään - tässä ohjeet vaalipäivän varalle

Presidentinvaalien toisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on tänään. Vaaliuurnille on päässyt aamuyhdeksästä alkaen. Äänestyspaikat ovat avoinna iltakahdeksaan asti.

Varsinaisena vaalipäivänä saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa. Paikka mainitaan postitse tulleessa ilmoituskortissa.

Presidentinvaalien toisella kierroksella äänestettiin ennakkoon vilkkaammin kuin kuusi vuotta sitten. Ennakkoäänen antoi 36 prosenttia äänioikeutetuista, kun kuusi vuotta sitten vastaava luku oli 34,9 prosenttia.

Yhteensä ennakkoon äänesti reilut 1,5 miljoonaa äänioikeutettua, joista 650 000 oli miehiä ja 850 000 naisia.

Näin vaali-ilta etenee:

Klo 20.00, Vaalihuoneistot suljetaan, ääntenlasku alkaa.

Klo 20.00, Ennakkoäänet julkistetaan, MTV3:n reaaliaikainen tulospalvelu käynnistyy.

Ehdokkaat ottavat ennakkoäänten tuloksen vastaan enimmäkseen omissa valvojaisissaan.

Klo 20.20, Ehdokkaat alkavat saapua Musiikkitalolle, jossa he seuraavat median tentattavina vaali-illan kulkua ja ääntenlaskun etenemistä.

Klo 21.20 Lehdistötilaisuus alkaa.

Klo 21.40, Ehdokkaat palaavat vaalivalvojaisiinsa.

Tv:n puolella MTV3:n vaalivalvojaiset starttaavat 19.30. Netissä MTV3 seuraa jännittävän illan tunnelmia Musiikkitalolta ja valvojaisista. Sivuilta löydät tunnelmaa, draamaa, videoita ja tietysti reaaliaikaisen tulospalvelun.

Huomenna vaalien voittajan ja häviäjän ruotimista, ja tietysti vielä illan tunnelmia välittää nettisivujen lisäksi Huomenta Suomi.

Presidentinvaalien Tulosilta-lähetys alkaa MTV3-kanavalla klo 19.30.

Etkö vielä tiedä, kumpaa ehdokkaista äänestäisit presidentinvaalien toisella kierroksella? MTV3:n Uutisten tuoreutettu vaalikone auttaa valitsemaan sen sopivamman.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat