Baarit saatiin suljettua vasta erillisellä sulkutilalla – Suomen lakien kankeus hämmästyttää: "Kapakan kiinni saaminen on aivan mahdoton tehtävä"

Pöllöraati: Jälleen on aika lockdownin 7:49
Miksi hallituksen termi ”loppukiri” on Pöllöraadin mielestä vaarallinen? Katso selitys videolta

Pöllöraadin mukaan poikkeustilan käyttöönottoon pitäisi olla korkea kynnys. Nyt poikkeukselliseen tilaan joudutaan siirtymään, jotta pahimpien korona-alueiden ravintolatoimintaa voidaan rajoittaa.

Suomi taistelee koronaviruksen kolmatta aaltoa vastaan rajoittamalla ihmisten välisiä kontakteja minimiin. Hallitus kertoi eilen sulkevansa ravintolat ja siirtävänsä kouluja etäopetukseen suuressa osassa maata.

Hallituksen toimia ja työkalupakkia on arvosteltu muun muassa mediassa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Pullinen kirjoitti kommentissaan, että poikkeusaika on kansalaiselle jaksamisen kestotesti ja hallitukselle nolo epäonnistuminen.

Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Petterssonin mukaan närkästystä ja hämmennystä tilanteessa aiheuttaa erityisesti päätösten hallinnollinen puoli.

– Hallinnon takia joudutaan ottamaan käyttöön hyvinkin tiukat toimet. Valmiuslain tai edes minkään poikkeustilan käyttöönottoon pitäisi olla hirvittävän korkea kynnys. Eihän siinä ole mitään järkeä, että joudutaan ottamaan poikkeustila käyttöön sen takia, että saataisiin baarit kiinni, Pettersson kommentoi Uutisaamun Pöllöraadissa.

Myös MTV Uutisten politiikan toimittaja Alec Neihum kummaksuu tilannetta.

– Ihmiskunta voi saada ihmisiä kuuhun ja kehittää koronarokotteita nopealla tahdilla, mutta suomalaisen kapakan tai ravintolan kiinni saaminen on aivan mahdoton tehtävä. Itse en ole vielä aivan täysin ymmärtänyt, minkä takia ravintoloita ei voitu nuijia siihen tartuntatautilakiin. Mikä erottaa ravintolat tässä mielessä yksityisistä kuntosaleista, jotka nyt vihdoin saadaan tämän uuden tartuntatautilain avulla kiinni.

Ravintolat huomion keskipisteenä

Hallitus toteaa yhdessä presidentin kanssa poikkeusolot, jotta ravintoloiden sulkeminen on mahdollista.

Sulkutoimet alkavat leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla maaliskuun 8. päivä ja kestävät kolme viikkoa. Politiikan toimittaja Jari Korkin mukaan rajoitusten tiukentaminen oli nähtävissä jo etukäteen.

– Nyt voisi tietenkin kysyä, olisiko ollut kuitenkin helpompi ottaa se THL:n esitys siitä, että pannaan Helsingin, Espoon ja Kauniaisten ravintolat kolmeksi viikoksi kiinni. Ymmärrän kyllä, että Tampereella on pientä epäoikeudenmukaisuuden tuntua.

Ilmaantuvuusluku Tampereella on huomattavasti pääkaupunkiseutua pienempi. Uusia tartuntoja todettiin Pirkanmaalla eilen 20.

Korkin mukaan keskustelu on karannut ravintoloista itsestään uudelle tasolle.

– Ravintoloista on tullut tällainen jonkinlainen symboli, että kun lapset eivät saa harrastaa niin miksi meillä on baarit auki.

– Kaikki haluavat sulkea juuri ne palvelut, joita eivät itse käytä.

Milloin on oikea aika rajoittaa?

Petterssonin mukaan korona-ajan epäonnistumista mitataan kahdella mittarilla: kuinka paljon ihmisiä kuolee ja paljonko rajoitustoimet aiheuttavat ihmisille kärsimystä.

– Se, miten joku jotain sanoo on tärkeää, mutta toissijaista. Jotta ihmiset kärsisivät mahdollisimman vähän, se tarkoittaa, että pitää sulkea riittävän aikaisin, mutta ei liian aikaisin. Vuoden olemme taistellut tällä rajalla.

Toisaalta Pettersson muistuttaa myös siitä, että Euroopan tasolla Suomen uudet rajoitustoimet eivät hätkähdytä. Nyt käyttöön otettavat keinot ovat olleet monessa muussa maassa jo pitkään arkea.

– Sanoin eurooppalaiselle ystävälleni, että kylpylät menevät kiinni Suomessa ja he olivat aivan hämmästyneitä.

Kuinka hallitus on onnistunut koronaviestinnässään? Katso videolta Pöllöraadin arvio

Lue myös:

    Uusimmat