Suomelle välivuosi euroviisuista? Viisuekspertti väläyttää mahdollisuutta

Anna Muurinen pohtii kutsuvierasartisteista luopumista, vaikka Suomessa onkin useita viisuihin sopivia edustajia.

Euroviisujen ensimmäinen semifinaali ei tuottanut viisuekspertti Anna Muuriselle suuria yllätyksiä, vaikka hänen mukaansa kaikki niin sanotut varmat finaaliin menijät eivät läpäisseetkään seulaa. Suomen edustaja Darude eli Ville Virtanen ja solisti Sebastian Rejman karsiutuivat finaalista.

– On aina hauskaa, jos San Marinon ja Slovenian kaltaiset maat, jotka ovat Suomen kaltaisia väliinputoajamaita, pääsevät finaaliin. Iloitsen tuloksista, mutta tietenkin Suomen karsiutuminen harmittaa sen takia, että tuo nettikirjoittelu on niin julmaa, Muurinen sanoo.

– Haluaisin antaa Darudelle urhoollisuusmitalin, kun hän on lähtenyt tuohon juttuun. Harmittaa, että mollaamme omiamme näin voimakkaasti, koska eihän siinä esityksessä ollut mitään vikaa. Se oli tosi viihdyttävä ja ammattitaitoinen, mutta ei herättänyt tunteita.

Muurinen on ollut laulukilpailusta kiinnostunut viisivuotiaasta asti. Hän on kirjoittanut viisuista sekä gradun että kirjan.

Juha Tapio viisuihin?

Muurinen väläyttää välivuotta viisuista yhtenä vaihtoehtona Suomelle. Ylen viisuista vastaava tuottaja Anssi Autio on kertonut, että nimekkäiden kutsuvierasartistien saaminen viisuihin on vaikeaa.

– Ehkä tämä tie on käyty, eikä artisteja ole jonossa enempää. Suomi voisi pitää välivuoden ja miettiä. Kerättäisiin menestyksen janoa ja katsottaisiin miltä tuntuu, jos Suomi ei ole mukana. Esimerkiksi Portugali piti välivuoden ennen voittoaan.

– Nyt ovat neuvot aika vähissä. Jotenkin suomalaisten artistien pitäisi herätä mahdollisuuksiin, joita viisut voivat tarjota, Muurinen sanoo.

Moni haikaili laulaja Antti Tuiskusta edustajaa tämän vuoden viisuihin, mutta Aution mukaan Tuisku oli kieltäytynyt. Muurinen on myös pohtinut, ketkä suomalaiset artistit voisivat nousta viisulavalle.

– Olen yllättäen miettinyt Juha Tapiota, kun olen nähnyt hänet isolla lavalla. Hän voisi vaikka laulaa suomeksi, olisi kiinnostavaa nähdä mitä tapahtuisi. Jos taas mennään viisuformaattiin, niin Nelli Matula. Hän varmaan nauttisi, ja hän on todella taitava. Ehkä hänet voitaisiin kutsua, sitten voitaisiin siirtää kutsuvierasmenetelmä hyllylle, jos se ei vieläkään toimisi.

Tunteella ääniä?

Ensimmäisestä semifinaalista jatkoon menivät Kreikka, Islanti, Valko-Venäjä, Slovenia, San Marino, Australia, Serbia, Kypros, Viro ja Tshekki.

Muurinen arvelee, että esimerkiksi hieman yllättäen jatkoon menneen San Marinon menestys voi johtua juuri esityksen herättämästä tunteesta – oli se sitten myötähäpeää tai riemua.

– Jos esitys on vain tyylikäs ja herättää ajattelemaan jotain ikävää, kuten ilmastonmuutosta tai muuta ahdistusta, ei se kerta kaikkiaan toimi tällaisessa kontekstissa.

Mielipiteitä jakaa myös Islannin Hatari, jonka kappaleessa lauletaan, kuinka viha hallitsee. Yhtyeen toinen laulaja, Klemens Nikulasson totesi medialle tiistaina, että viha hallitsee Euroopassa, jos emme pidä yhtä.

Muurisen mielestä esimerkiksi kappaleen melodia ei ole kiinnostava, eikä hän lämpeä esityksellekään.

Australian esitykseen hän taas sanoo hurahtaneensa.

– Voihan se olla, että Australia tulee ja ohittaa kaikki.

Euroviisujen toinen semifinaali on torstaina.

Lue myös:

    Uusimmat