Onko tässä euroviisujen erikoisin esitys? Islannin yhtye vyöryttää lavalle BDSM-kuvastoa ja laulaa vihan voimasta

Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa lavalle nousee BDSM-teknoyhtye.

Eurovision laulukilpailut pyörähtävät käyntiin tänä iltana, kun Israelin Tel Avivissa järjestetään ensimmäinen semifinaali. Finaalipaikasta kamppailee 17 maata, joista finaaliin pääsee 10 esitystä.

Semifinaalissa on mukana myös Suomen euroviisuedustaja Darude eli Ville Virtanen. Darude ja solistina toimiva Sebastian Rejman esiintyvät semifinaalissa kolmantena.

Ensimmäistä semifinaalia ei ole pidetty erityisen kovatasoisena, sillä suurin osa ennakkosuosikeista nähdään vasta toisessa semifinaalissa. Yksi esitys kuitenkin erottuu joukosta.

Islantilainen Hatari-yhtye tuo euroviisulavalle nahkaa ja piiskoja. BDSM-teknoksi kuvailtu kappale Hatrið mun sigra lauletaan ja osin myös karjutaan islannin kielellä. Kappaleen nimi tarkoittaa suomeksi "viha vallitsee". Se on herättänyt suurta innostusta kotimaassaan ja on onnistunut villitsemään myös euroviisufaneja. 

Vedonlyöntitilastoissa Hatari on nostettu koko kilpailun kymmenen parhaan joukkoon, joten se todennäköisesti nähdään myös finaalissa.

Klemens Hannigan ja Matthías Tryggvi Haraldsson perustivat Hatarin Reykjavikissa Islannissa vuonna 2015. Naamioitu rumpali Einar Hrafn Stefánsson liittyi yhtyeeseen pian sen perustamisen jälkeen.

Shokeeraavan ulkomuotonsa lisäksi yhtye on ottanut voimakkaasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Hatari on antikapitalistinen taidekollektiivi, jonka nimi tarkoittaa ”vihaajaa”.

Hatari on kritisoinut voimakkaasti euroviisujen järjestämistä Israelissa maan palestiinalaispolitiikan vuoksi. Yhtye on kutsunut Israelin viisuja propagandaksi ja valkopesuksi.

Ensimmäisessä semifinaalissa kuullaan nämä kappaleet:

Kypros: Tamta - Replay

Montenegro: D mol - Heaven

Suomi: Darude feat. Sebastian Rejman - Look Away 

Puola: Tulia - Fire of Love (Pali sie)

Slovenia: Zala Kralj & Gasper Santl - Sebi

Tshekki: Lake Malawi - Friend of a Friend

Unkari: Joci Papai - Az én apam

Valko-Venäjä: Zena - Like It

Serbia: Nevena Bozovic - Kruna

Belgia: Eliot - Wake Up

Georgia: Oto Nemsadze - Keep on Going

Australia: Kate Miller-Heidke - Zero Gravity

Islanti: Hatari - Hatrid mun sigra

Viro: Victor Crone - Storm

Portugali: Conan Osiris - Telemoveis

Kreikka: Katerine Duska -  Better Love

San Marino: Serhat - Say Na Na Na

Lue myös:

    Uusimmat