Suomeen perustetaan kaksi uutta kansallispuistoa

Suomi saa uudet kansallispuistot Etelä-Konnevedelle ja Salon Teijoon. Ympäristöministeriössä käynnistetään lainsäädäntötyö uusien kansallispuistojen perustamiseksi tämän hallituskauden aikana, kertoo ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.).

Niinistön mukaan Konneveden ja Rautalammin kuntien alueella sijaitseva Etelä-Konneveden alue tuo kansallispuistoverkostoon pohjoissavolaista sekä keskisuomalaista järvisaaristo- ja vuorimaata. Salon Teijon kansallispuistosta puolestaan tulee lounaisen rannikon ainoa mannerpuisto.

– Salon seudulle kansallispuisto on merkittävä piristysruiske. Salon kaupunki, alueen matkailuyrittäjät ja monet paikallistahot ovatkin ajaneet aktiivisesti kansallispuiston perustamista, Niinistö sanoo tiedotteessaan.

Sen sijaan Lapin käsivarren suurtuntureiden ja Olvassuon kansallispuistojen perustamista ei esitetä tällä hallituskaudella.

Hallituksessa on linjattu, että esitykset uusiksi kansallispuistoiksi viedään eduskunnan käsiteltäväksi kevään aikana. Tavoite on, että lait astuvat voimaan viimeistään ensi vuoden alussa.

 

Lue myös:

    Uusimmat