Suomalaistutkimus: Rintamaitoon sekoitettu uloste turvaa keisarileikkauksella syntyneen vauvan terveyttä
Helsingin yliopiston tutkimusryhmät osoittivat, että keisarileikkauksella syntyneen vauvan suolen mikrobisto voidaan normalisoida äidiltä kerätyn ulosteensiirron avulla. Ulosteensiirrolla voitaisiin vahvistaa lapsen immuniteettia ja pienentää hänen riskiään sairastua pitkäaikaissairauksiin.
Keisarileikkaukset ovat yleistyneet niin Suomessa kuin maailmallakin. Leikkaus voi pelastaa äidin ja vauvan hengen, mutta kaikkiin operaatioihin ei ole lääketieteellistä syytä. Tarpeettomasta keisarileikkauksesta voi koitua haittoja sekä äidille että lapselle.
Yksi haitoista liittyy vauvan immuniteetin kehittymiseen. Alatiesynnytyksessä vauvaan siirtyy äidin eritteiden kautta suolistomikrobeja, jotka vaikuttavat immuunijärjestelmän kehittymiseen koko lapsen loppuelämäksi. Keisarileikkauksessa mekanismi ei toteudu, jolloin vauvan suoliston mikrobiston normaali kehitys estyy. Leikkauksella syntyneillä lapsilla voikin olla alttius esimerkiksi allergiaan ja astmaan.
Helsingin yliopiston tutkijat havaitsivat, että äidiltä lapselle tehty ulosteensiirto edesauttaa lapsen immuunijärjestelmän normaalia kehitystä pienentäen vakavien sairauksien riskiä.
– Teimme sen seitsemälle lapselle heti keisarileikkauksen jälkeen ottamalla pienen määrän äidin ulostetta ja sekoittamalla se rintamaitoon ensimmäisen ruokinnan yhteydessä, professori Willem M. de Vos kertoo tiedotteessa.
Vauvojen suoliston mikrobistoa seurattiin kolmen kuukauden ajan. Mikrobistoa verrattiin keisarileikkauksella syntyneisiin vauvoihin, joille ei tehty ulosteensiirtoa sekä alatiesynnytyksellä syntyneisiin vauvoihin. Ulosteensiirron ansiosta keisarileikkauksella syntyneiden vauvojen suoliston mikrobisto palautui hyvin nopeasti samanlaiseksi kuin alateitse syntyneillä vauvoilla.
Löydökset ilmestyivät arvovaltaisessa Cell-lehdessä. Tutkimukselle annettiin Minervasäätiön Medix-palkinto, joka on arvoltaan 20 000 euroa. Tutkimusryhmät ottavat palkinnon vastaan maanantaina 20.9.
Lisää tutkimustyötä tarvitaan
Vastasyntyneen immuniteetin kehitystä on yritetty vahvistaa keinotekoisella altistamisella äidin emättimen mikrobeille, mutta sen ei ole havaittu vaikuttavan vauvan suolistobakteereihin.
Nature-tiedelehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa esitettiin vuonna 2019, että vauvan suolistobakteereihin vaikuttavat nimenomaan äidin suolistosta peräisin olevat bakteerit. Ulosteensiirtoa testanneet Helsingin yliopiston tutkimusryhmät todistivat, että mekanismi todella toimii.
Ulosteensiirto voi tulla jossakin vaiheessa osaksi normaalia kliinistä käytäntöä, mutta sitä ennen tarvitaan vielä lisää tutkimusta ja kehitystyötä.
– Ulosteensiirto kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole. Kyse on muutamien milligrammojen määrästä äidin ulostetta, eikä sen laskeminen ole helppoa. Lisäksi pitää valikoida erittäin huolellisesti ne tapaukset, joissa menetelmää on turvallista käyttää, siis terveet äidit. Vaarana nimittäin on, että vauvaan siirrettäisiin äidiltä jokin vakava sairaus. Seulonnan pitää olla huolellinen, professori Sture Andersson sanoo tiedotteessa.
Tutkijat jatkavat nyt mukana olleiden lasten seurantaa, minkä lisäksi käynnissä on uusi ja laajempi sokkoutettu tutkimus, johon pyritään saamaan mukaan 60 osallistujaa.
Lähteet: Minervasäätiö, WHO, Terveyskirjasto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää