Synnytystapa vaikuttaa lapsen allergisoitumiseen – miljoonaotos vahvistaa aiempia käsityksiä keisarileikkauksen riskeistä
Synnytystapa näyttää vaikuttavan lapsen immunologiaan. Tuore tutkimus vahvistaa aiempia käsityksiä, joiden mukaan keisarileikkaus vaikuttaa lapsen immunologiseen kypsymiseen.
VIDEO: Mitä vanhempien tulisi tietää kotisynnytyksestä? Asiasta puhumassa kotikätilö.
Keisarileikkauksella syntyneillä lapsilla näyttää olevan tavallista enemmän ruoka-allergioita myöhemmässä elämässä, selviää Journal of Allergy and Clinical Immunology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.
Ennenaikaisesti syntyneiden vauvojen kohdalla tilanne näyttää olevan päinvastainen: keskosuus näyttää vähentävän ruoka-allergioiden riskiä.
Keisarileikkaus nostaa allergiariskiä viidenneksellä
Tutkimuksessa tarkasteltiin yli miljoonaa Ruotsissa vuosina 2001–2012 syntynyttä vauvaa. 13 vuoden aikana ruoka-allergia kehittyi 2,5 prosentille lapsista, eli noin 26 700 lapselle.
Riski ruoka-allergian kehittymiselle oli 21 prosenttia suurempi, jos lapsi oli synnytys keisarileikkauksella eikä alateitse.
Sen sijaan ennen 32. raskausviikkoa syntyneillä keskosilla on tutkimuksen mukaan 26 prosenttia pienempi riski ruoka-allergiaan myöhäisemmässä lapsuudessaan.
Tuore tutkimus vahvistaa aiempia käsityksiä
Nyt julkaistut tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan keisarileikkauksella syntyneiden lasten immulonoginen kypsyminen on poikkeavaa alateitse syntyneisiin lapsiin verrattuna. Aiemmin keisarileikkaukset on yhdistetty esimerkiksi lapselle kehittyneeseen astmaan sekä maitoallergiaan.
Keisarileikkauksella syntyvän lapsen elimistö ei altistu synnytykseen liittyville välittäjä- ja hormonivaikutuksille eikä pääse kosketuksiin synnytyskanavan mikrobien kanssa. On mahdollista, että tämä lisää sairastumisriskiä myöhemmin lapsuudessa.
On myös mahdollista, että keisarileikkaus vaikuttaa ruoka-allergian kehittymiseen välillisesti. Rintaruokinnan aloitus voi viivästyä keisarileikkauksen jälkeen. Lisäksi keisarileikkaus saattaa vaikuttaa antibioottien käyttöön. Antibiootit muuttavat ihmisen bakteerikantaa jopa pysyvästi.
LUE MYÖS: Tuleeko synnyttäessä kakka? ”Äidit ovat enemmän huolissaan omista eritteistään kuin kätilöt”
Lähde: IFL Science, Inverse, Potilaan Lääkärilehti
Uusimmat
-
18:46
Robert Lewandowski ilmiömäisessä vireessä: turbohattutemppu!
-
18:25
Ässät teki kovan tempun SM-liigassa – loppuhetkillä hurjaa draamaa
-
17:58
WP kertoo Mossadin kavalasta operaatiosta: Varmisti, että hakulaiteräjähdys silpoo käyttäjältään kummatkin kädet
-
17:45
Politiikan tutkija: Stubbin arvio tarpeetonta pelottelua
-
17:40
Ruotsissa ampumatapaus ostoskeskuksessa: "Asiakkaita kehotettiin suojautumaan"
-
17:34
Ilveksen profiilihankinnalle huojentava onnistuminen – SM-liigan sarjakärjellä rajuja ongelmia
-
17:30
Niina Lahtinen kiroaa TTK-tansseissa yhtä haastavaa asiaa – Mika Saukkosen tapa suhtautua siihen sen sijaan hämmentää
-
17:27
Nyt on helpot halloween-keksit! Näin teet noidanhattuja
-
17:26
Nordean asiakkaiden mitta alkaa täyttyä, moni miettii pankin vaihtoa: "Terveisiä vaan Nordean herrat!"
-
17:15
Pyhäjärveltä löydettiin ruumis – poliisi ei epäile rikosta
-
17:10
Sirpa Selänne avaa, miten Yhdysvalloissa voi äänestää: "Kuinka kukaan voi luottaa näiden vaalien tuloksiin?"
-
17:05
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
17:03
Gazan väestönsuojeluvirasto: Jabalian alueella useita lapsia kuollut Israelin iskuissa – MTV seuraa
-
16:58
Lääkäriopiskelijoille työvelvoite julkisella puolella? Lääkäriliitto ei innostu: Rahoitusongelmiin tarjotaan yksinkertaista ratkaisua
-
16:45
Laaja häiriö esti maksukortteja toimimasta tuntien ajan
-
16:40
Shokkihoitoa SM-liigan kärkiseuralle! Sunnuntain ainokaisessa upea osuma
-
16:25
NHL-seuran ja tähtivahdin likainen soppa ratkesi – jättisopimus julki
-
16:03
Millaisia kauhutarinoita Helsingin historiaan kätkeytyy? Kummitusmestari kertoi MTV:lle, mikä kansaa kutkuttaa
-
15:45
Kalle Rovanperä otti superlähdön – teki hurjaa nousua Monzassa
-
15:41
Mäntsälän kunnanjohtajalta lisää tietoa 6-vuotiaan kuolemasta: "Erittäin surullinen onnettomuus"
-
Lataa lisää