Suomalaisten pahoinvointi näkyy karulla tavalla poliisin arjessa: Itä-Uudenmaan poliisilla 170 itsetuhoisuuteen liittyvää tehtävää viimeisen kuukauden aikana

Itä-Uudenmaan poliisissa oli kuukauden aikana 170 itsetuhoisuuteen liittyvää tehtävää – näin suomalaisten pahoinvointi näkyy poliisin työssä 7:47
Katso Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ylikomisario Jussi Huhtelan haastattelu kokonaisuudessaan videolta.

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut viimeisen kuukauden aikana 170 itsetuhoisuuteen liittyvää tehtävää. Miten toimia, jos kohtaa itsetuhoisen ihmisen? Katso ylikomisarion näkemys yllä olevalta videolta. 

Suomi valittiin vastikään jo kuudetta kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Samaan aikaan osa suomalaisista voi henkisesti yhä huonommin. 

Puhelin- ja verkkokriisityön päällikkö Susanna Winterin mukaan Mieli ry sai viime vuonna yli 400 000 yhteydenottoa pahoinvoivilta ihmisiltä. Hänen mukaansa yhä useampi alle 30-vuotias nuori aikuinen on yhteydessä yhdistykseen kriisipuhelimen kautta. 

– Näistä soittajista suurin osa on nimenomaan nuoria naisia ja monet heistä soittaa itsetuhoisuuden takia, hän sanoo MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Mieli ry:n itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Frans Horneman muistuttaa, että jo ennen koronapandemiaa nuorten mielenterveyden tilanne "ei ollut kehuttava". Nyt tilanne on hänen mukaansa hälyttävä. 

– Viime aikoina on ollut paljon kriisejä, jotka ovat kuormittaneet erityisesti nuorten mielenterveyttä tosi voimakkaasti, hän kertaa. 

– Nuorten masennus, ahdistus ja itsetuhoisuusoireilu on lisääntynyt Suomessa, Horneman jatkaa. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Itä-Uudenmaan poliisissa kuukauden aikana 170 itsetuhoisuuteen liittyvää tehtävää

Ylikomisario Jussi Huhtelan mukaan nykypäivänä korostuu etenkin se, että isolla osalla suomalaisista elämässä pyyhkii hyvin ja samaan aikaan pienellä osalla menee entistäkin huonommin.

– Jos katsotaan kylmästi lukuja, viimeisen kuukauden ajalta Itä-Uudenmaan poliisin alueella oli 170 kappaletta itsemurha- tai itsemurhauhkatehtäviä, joille on lähetetty poliisipartio, Huhtelee havainnollistaa tilannetta. 

– Jos lukuun lisättäisiin muut tehtävät, joissa mennään jonkun ihmisen esittämän huolen perusteella tarkistamaan toisen ihmisen tilannetta, tehtävämäärä on moninkertainen, hän jatkaa. 

Itä-Uudenmaan poliisin alueella operoiva Huhtela on tarkastellut tilastoja muutaman vuoden ajalta. Hänen mukaansa poliisin saamat itsetuhoisuuteen liittyvät tehtävät ovat olleet kasvussa jo ennen koronapandemiaa, joka osaltaan on lisännyt ihmisten pahoinvointia. 

– Taustalla on laaja-alaista syrjäytymistä, parisuhde- ja mielenterveysongelmia sekä päihteitä, kuten lääkkeitä, alkoholia ja huumeita, Huhtela kertaa.

Järjestyspoliisi törmää työssään Huhtelan mukaan yhteiskunnan suurimpiin ongelmiin. Onko poliisissa riittävästi tietotaitoa kohdata pahoinvoivia ihmisiä? Katso Huhtelan haastattelu kokonaisuudessaan artikkelin alussa olevalta videolta. 

Nuorten naisten itsemurhat ovat lisääntyneet – tässä huolestuttavat syyt 19:31
Miten hakea apua elämän suuriin haasteisiin ja mielenterveysongelmiin? Katso Mieli ry:n haastattelu videolta. 

Lue myös:

    Uusimmat