Suomalaispuolustajan huima kehitys ihastuttaa Winnipegissä – ”Tästä jätkästä tulee todella hyvä pelaaja meille”

Winnipeg Jetsin suomalaislupaus Sami Niku on tehnyt suuren vaikutuksen joukkueen päävalmentajaan Paul Mauriceen.

22-vuotias Niku on tällä kaudella hivuttautunut hiljalleen kohti vakiopaikkaa Winnipegin kokoonpanossa. Suomalaispuolustaja on pelannut tällä kaudella 24 ottelua tehoin 1+3. Viime aikojen peliesityksien perusteella peliaikaa saattaa tulla jatkossakin, sillä Niku on tehnyt vaikutuksen Winnipeg-luotsi Mauriceen.

Viime kaudella AHL:n parhaaksi puolustajaksi valittu Niku on viettänyt miltei koko käynnissä olevan kauden NHL-miehistön mukana. Mauricen mukaan suomalaispuolustaja on kehittynyt viime aikoina valtavasti.

– On pieniä nyansseja, joita hän voi vielä parantaa ajan myötä. Suurimmissa asioissa, kuten puolustamisessa, hän on kuitenkin kehittynyt todella, Maurice sanoo Winnipegin haastattelussa.

– Sitten näet asioita, joita hän pystyy tekemään hyökkäysalueella. Meillä ei välttämättä edes ole ketään muuta, joka pystyy sellaiseen, Maurice jatkaa.

Winnipeg varasi Nikun vuoden 2015 varaustilaisuudessa vasta seitsemännellä kierroksella. Niku on kuitenkin osoittautunut todella huimaa kehittymistä, mikä on avannut oven jo NHL-kaukaloihin. Eikä paikka joukkueen vakiokokoonpanossakaan ole enää kaukana.

– Tästä jätkästä tulee todella hyvä pelaaja meille. Hän on ottanut valtavia harppauksia. Kun kaikki ovat terveinä, Niku ei välttämättä ole se, joka putoaa kokoonpanosta, Maurice linjaa.

Lue myös:

    Uusimmat