Winnipeg Jets -käskijältä riemastuttava vihje 18-vuotiaasta suomalaissensaatiosta – povaa peliaikaa NHL:ssä: "Miten saamme hänestä parhaan irti?"

NHL:n harjoitusleirillä Winnipeg Jetsin valmennusjohtoa vakuuttanut Ville Heinola on lähellä paikkaa alkavan kauden kokoonpanossa, paljastaa seuran päävalmentaja Paul Maurice Winnipeg Sunille.

Jets voitti harjoituskauden viimeisessä ottelussa Minnesota Wildin Suomen aikaa sunnuntai-iltana jatkoajan jälkeen lukemin 5-4. 

Seuralla on ennen perjantaiaamuna alkavaa NHL-kautta tärkeitä päätöksiä tehtävänä. Yksi niistä on harjoitusleirillä vakuuttaneen Heinolan kohtalo.

18-vuotias ykköskierroksen varaus syötti Minnesotaa vastaan maalin ja esiintyi jälleen kerran edukseen. Päävalmentaja Paul Maurice oli näkemästään vakuuttunut.

– Hän pystyy liikkumaan laajasti ja ahtaassa tilassa sekä syöttämään pieniinkin saumoihin. Kysymys voisi 18-vuotiaalle kuulua, miten luistelet? Jos on pienikokoinen, pitää luistella hyvin. On kuitenkin paljon erilaisia tapoja luistella - ja juuri niin hän tekee. Olemme innoissamme hänestä, Maurice analysoi Winnipeg Sunille.

Maurice ei luvannut Heinolalle kuitenkaan vielä varmaa paikkaa NHL-kokoonpanosta.

– Harjoituskauden esitysten perusteella voisi sanoa hänen ansaitsevan pelata NHL:ssä. Meidän on kuitenkin mietittävä nyt, miten saamme parhaan irti tästä nuoresta miehestä? Mikä on parasta, mitä voimme hänestä tehdä niin nopeasti kuin mahdollista?

– Sanoisin, että hän tulee todennäköisesti pelaamaan NHL-pelejä tulevalla kaudella Winnipeg Jetsissä. Kuinka monta? En tiedä, Maurice päätti.

Lue myös:

    Uusimmat