Elina Salo oli rakastettu Pikku Myyn ääni Muumilaakson tarinoita -sarjassa.
Tiedon 89-vuotiaana menehtyneen näyttelijä Elina Salon kuolemasta vahvisti Ylelle tämän tytär Saara Maisala. Tiistaina 4. marraskuuta menehtyneen Salon kuolinsyy ei ole tiedossa.
Salo esiintyi urallaan lukuisissa elokuvissa, televisio-ohjelmissa sekä näytelmissä. Hänet muistetaan muun muassa Komisario Palmu -elokuvista sekä monista Aki Kaurismäen elokuvista.
Lisäksi Salo antoi äänen rakastetulle Pikku Myylle Muumilaakson tarinat -sarjassa sekä Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvassa.
Sosiaalisessa mediassa monet ovat huomioineet suomalaisten rakastaman näyttelijän poismenon.
– On hahmojen ääniä, jotka ovat juurtuneet mieleni syvimpiin sopukoihin. Ääniä animaatiosta, jonka varmasti jokainen ikäluokkani suomalainen tuntee. Ääniä, mitkä eivät voi olla mitään muuta. Nyt yksi niistä äänistä on poissa. Lepää rauhassa Elina Salo, ikäluokkani Pikku Myy, X:ssä kommentoidaan.
– Ainoa oikea Pikku Myy, Elina Salo, toinen toteaa.
– Hyvää matkaa Pikku Myy, kolmas kirjoittaa.
Elina Salo esitti Pikku Myytä äänityönsä lisäksi myös teatterilavalla. Salo nähtiin Myynä Lilla Teaternin Muumi-näytelmissä sekä Vivica Bandlerin ohjaamassa ruotsinkielisessä vuoden 1969 televisionäytelmässä Mumintrollet.
Vuonna 1998 julkaistussa dokumentissa Pari kolme asiaa Elina Salosta näyttelijä kertoi, mitä mieltä itse oli Pikku Myystä.
– Se on hahmo, joka tekee juuri sen, että hän osaa olla onnellinen ja vihainen samaan aikaan, se on hauska yhdistelmä. Joku semmoinen peruspositiivinen anarkia, joka kaikissa meissä pitäisi olla, ja sitä pitäisi ruokkia, Salo pohti tuolloin.
Salon mukaan Pikku Myy yrittää kannustaa aina kaikkia olemaan pelkäämättä – vaikka hän itsekin pelkäisi. Pikku Myy ei kuitenkaan näytä sitä.
– Se viis veisaa, mutta inhoaa tällaisia passiivisia, pelokkaita ihmisiä. Tätä pitää opettaa koko ajan itselleen, koska sen aina unohtaa. Loppuelämään astihan nämä pätevät, että pitää voittaa pelkonsa ja yrittää uusia asioita.
– Sehän ei lopu kuin haudassa vasta sitten, siihen asti pitää todella olla utelias ja tietää enemmän ja enemmän, jotta tulisi paremmaksi ja viisaammaksi. Tyhmyyttä vastaan pitää aina taistella. Luulen, että siinä Myy on hyvä.
