Sulattaako helle aivot? Lääkäri kertoo, miten kuumuus todella vaikuttaa päänuppiin
Sääkartat hehkuvat punaisina ja hellerajat paukkuvat. Uutisaamussa selvitettiin miten helteet vaikuttavat ihmisten elimistöön.
Monelle suomalaiselle on tullut viime aikojen pitkittyneiden helteiden myötä tunne siitä, ettei ajatus tahdo helteellä oikein kulkea. Mieli takkuaa ja tekeminen sakkaa. Keskimäärin ihmisten aivot sietävät kuitenkin hyvin kuumaa ilmaa.
– Elimistö pyrkii ylläpitämään lämpötasapainoa. Aivot ovat kallon sisällä varsin hyvin eristettynä, kertoo neurologian erikoislääkäri Marjaana Tiainen Uutisaamussa.
Aivojen lämpötila on riippuvainen verenkierron lämpötilasta. Tätä säädellään esimerkiksi hikoilemalla. Jos ihmisellä on esimerkiksi sydänsairaus, ei lämmön säätely toimi yhtä hyvin. Myös kova urheilusuoritus voi nostaa kehon lämpötilaa.
Mitä auringonpistos tarkoittaa ja kuinka se vaikuttaa nuppiin? Katso vastaus yllä olevalta videolta.
Vaarana lämpöhalvaus
Jos käy niin, että elimistö pääsee kuumenemaan liikaa, ihminen saattaa pahimmillaan saada lämpöhalvauksen, joka voi olla henkeä uhkaava tila. Silloin saatetaan tarvita tehohoidon kaltaista hoitoa.
– Silloin elimistön lämpötila nousee pahimmillaan yli 40 asteeseen ja tämä on sitten aivojen kannalta jo erittäin vahingollista, Tiainen kertoo.
Kun ihmisen kehon lämpötila ylittää 40,5 astetta on tajunnantaso jo selkeästi laskenut.
– Ensimmäiset oireet tulevat hermoston puolelta, jolloin on sekavuutta, käytöksen muutosta, lisääntynyttä ärtyvyyttä, pahoinvointia, oksentelua, tajunnantason laskua ja pahimmillaan kouristelua, Tiainen luettelee.
Ensihoidossa tärkeää on hyvin nopea ulkoinen viilennys.
Janon tunne voi heiketä helteillä
Helteillä on selvää, että nesteytyksen täytyy olla kunnossa. Jos on ongelmia muistaa juoda tarpeeksi vettä, voi laittaa vaikka puhelimeen muistutuksia huomauttamaan tasaisin väliajoin juomatauoista.
– Erityisesti ikääntyneillä ihmisillä janon tunne ja nälän tunne heikkenee. Näin ollen, se ei ole riittävä merkki vain odottaa sitä janon tunnetta, Tiainen kertoo.
On hyvä huomioida, että kahvi, tee ja alkoholi lisäävät virtsan eritystä. Ne eivät siis ole nesteytyksen kannalta optimaalisia. Tiainen suositteleekin suosimaan helteillä kivennäisvesiä.
Pidä kiinni suolatasapainosta
Suolatasapainon ylläpitäminen on myös tärkeää kuumilla säillä. Kun ihminen hikoilee, suolan määrä vähenee kehossa. Runsas juominen voi myös vaikuttaa suolatasapainoon negatiivisesti.
Jos suolan määrä laskee elimistössä liian alas, häiritsee se solujen nestetasapainoa.
– Siihen liittyy sekavuutta, tasapainovaikeuksia ja kouristuksia, Tiainen kertoo.
Sen takia veden juominen ei riitä, vaan myös riittävästä suolan saannista on hyvä pitää kiinni helteillä.
Katso helteiden vaikutuksia aivoille koskeva haastattelu kokonaisuudessaan alla olevalta videolta.
Lue myös: Tunnistatko lämpöhalvauksen oireet? Kiinnitä huomiota myös hikoiluun – saattaa salakavalasti lakata
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää