Tunnistatko lämpöhalvauksen oireet? Kiinnitä huomiota myös hikoiluun – saattaa salakavalasti lakata
Helteisiin kannattaa varautua riittävästi ja hyvissä ajoin, muistuttaa HUS tiedotteessaan.
Sää on muuttumassa Suomessa käristävän kuumaksi. Ilmatieteen laitos on antanut Etelä- ja Keski-Suomeen perjantaista sunnuntaihin kestävän varoituksen tukalasta helteestä.
Kerroimme aiemmin helteen tuovan mukanaan terveysriskejä: kovassa kuumuudessa kuolleisuus voi nousta useisiin satoihin, ja erityisesti heikkokuntoisimmille kansalaisille riskit ovat suuret.
Myös HUS muistuttaa tiedotteessaan helleaallon terveysriskeistä.
Vaikka heikkokuntoisimmille kansalaisille riskit ovat suurimmat, voi helteellä olla vaikutuksia keneen tahansa, jos suojaus ei ole riittävä. Kuuman kelin haittavaikutuksia voi kuitenkin ehkäistä ennalta itsekin, HUSilta muistutetaan.
– Kovien helteiden aikana on syytä huolehtia nestetasapainosta säännöllisesti pitkin päivää. Janojuomaksi kannattaa valita alkoholiton vaihtoehto. Myös riittävästä syömisestä on hyvä pitää huoli, jotta kehon suolatasapaino säilyy normaalina, kertoo HUSin Sisätaudit ja kuntoutus -tulosyksikön toimialajohtaja ja johtava ylilääkäri Jukka Louhijatiedotteessa.
Helteellä kannattaa pysyä viileissä sisätiloissa ja välttää ylimääräistä fyysistä rasitusta.
Videolla vinkit itsensä ja asunnon viilentämiseen. Juttu jatkuu videon alla.
Soita ikääntyneelle kerran päivässä
Huolehdithan myös lähimmäisestäsi kuumalla säällä? Erityisesti ikääntyneet ovat alttiita helteen haittavaikutuksille. Kuumuudesta kärsivän vanhuksen tila voi laskea nopeasti ja sairaalakuntoon voi päätyä jopa vuorokaudessa.
– Säännöllisestä vedenjuonnista ja viileästä ympäristöstä on syytä pitää huolta. Omaisten olisi hyvä soittaa ainakin kerran päivässä ja tarkistaa, että iäkkäällä läheisellä on kaikki hyvin, kannustaa Louhija.
Tunnista lämpöhalvauksen oireet – nestevajauksen myötä hikoilu voi lakata
Kuuma lämpötila voi aiheuttaa eriasteisia lämpösairauksia ja johtaa lämpöuupumiseen ja jopa lämpöhalvaukseen.
Lämpöhalvausta on epäiltävä aina, jos fyysiseen rasitukseen liittyy kuuma iho, tajunnan tason häiriöitä, matala verenpaine, hyperventilaatio, pahoinvointi tai ripuli.
Hikoilu voi helteellä olla runsasta, mutta etenkin nestevajauksen myötä se saattaa salakavalasti lakata. Myös esimerkiksi tumma virtsa voi olla merkki nestehukasta.
Fyysisen rasituksen yhteydessä lämpöhalvaus voi kehittyä äkillisesti ilman ennakko-oireita, HUSista varoitetaan.
Jos sinulla on lämpösairauksien oireita, toimi näin:
- Huolehdi kehon viilentämisestä ja nestehukan korjaamisesta.
- Hakeudu välittömästi varjoon ja riisu ylimääräiset vaatteet.
- Viilennä kehoa kylmäpakkauksilla tai valelemalla tai pirskottelemalla kylmää vettä iholle sekä pään alueelle.
- Apua voit saada tuulettimista ja ilman viuhtomisesta
Jos sinulla ilmenee lämpöhalvauksen oireita, soita yleiseen hätänumeroon 112.
Nappaa videolta vinkit kuumuudesta kärsivän lemmikin olon helpottamiseksi:
![Käristävä helle aiheuttaa koiralle tukalat oltavat – tässä eläinlääkärin parhaat vinkit lemmikin olon helpottamiseen](https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png 180w, https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png 240w, https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png 360w, https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png 496w, https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png 640w, https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png 792w, https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png 1024w, https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png 1280w, https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png 1600w)
Lähde: HUS
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää