MTV:n tiedot: Perustuslakivaliokunnan lausunto tartuntatautilaista valmistuu huomenna

MTV Uutisten tietojen mukaan perustuslakivaliokunnan lausunto tartuntatautilakiesityksestä valmistuu huomenna.

Alkuperäisen aikataulun mukaan perustuslakivaliokunnan lausunnon piti valmistua jo viime viikon perjantaina.  

Kaikki asiantuntijat eivät kuitenkaan päässeet paikalle ja siksi kuulemisia päätettiin jatkaa vielä tänään.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta tekee lakiesityksestä mietinnön. Sosiaali- ja terveysvaliokunta haluaa muiden valiokuntien lausunnot viimeistään perjantaina 22. tammikuuta. 

Lakiesitys mennee läpi

Tartuntatautilakia uudistetaan parhaillaan ja käsittely on eduskunnassa kesken. Osa uudistuksista ovat pysyviä ja osa väliaikaisia muutoksia tartuntatautilakiin.  

MTV Uutisten tietojen mukaan käsittelyssä oleva lakiesitys läpäisee näillä näkymin perustuslakivaliokunnan käsittelyn suurilta osin. Lakiesitykseen voi tulla joitakin muutoksia, jotta se on perustuslain mukainen.

Tartuntatautilain muutosten tarkoituksena on antaa viranomaisille lisää työkaluja hillitä koronaepidemiaa muun muassa erilaisin rajoituksin. Muutos koskisi muun muassa yksityisiä elinkeinonharjoittajia.

Yksityisiä tiloja voitaisiin sulkea

Tartuntatautilain väliaikaisen muutoksen mukaan myös yksityisiä laitoksia ja tiloja voitaisiin sulkea kahdeksi viikoksi. Elinkeinon harjoittaminen on laajasti suojattu Suomen perustuslaissa.

Ongelmallisena pidetään kuitenkin sitä, jos jopa kuntatasolla voitaisiin päättää yksityisen elinkeinoharjoittajan toiminnan sulkemisesta.

– Osaaminen ja tietotaito ei voi olla yhtä hyvä kaikissa kunnissa. On hankalaa perusoikeuksien kannalta, jos kunnan virkamies mielivaltaisesti voisi päättää toiminnan sulkemisesta, totesi eräs kansanedustaja aiemmin MTV Uutisille.

Tämä voisi myös johtaa siihen, että yksityistä yritystoimintaa kohdellaan eri tavalla eri kunnissa. Siksi olisi parempi vaihtoehto, että elinkeinotoiminnan rajoittamisesta ei päätettäisi kuntatasolla, vaan päätökset tehtäisiin aluehallintoviranomaisten päätöksellä.

– Tällä hetkellä on kuitenkin vaikea sanoa, miten perustuslakivaliokunnan lausunto muotoillaan. Asiantuntijalausunnot vaikuttavat paljon, mihin lopputulokseen valiokunnassa päädytään.

Nykyisen tartuntatautilain mukaan alueet ja kunnat voivat vain sulkea kuntien tiloja tartuntojen estämiseksi.

Kunta voi myös ottaa yrityksen toiminnan haltuun

Toinen asia, mikä valiokunnassa mietityttää on se, että uuden tartuntatautilain mukaan kunta voisi määrätä yksityisen yrityksen muuttamaan toimintaansa, jos tartuntatautilanne niin vaatii.

– Jos vaikka kunta toteaa, että yksityisen hoitoalan toimijalla on tarvittavat varusteet, kunta voisi ikään kuin ottaa toiminnan haltuun. Tämä loukkaisi yrittäjän perusoikeuksia, eräs kansanedustaja sanoi MTV Uutisille.

Ongelmallista on myös, että lakiesityksessä ei juuri mainita taloudellisista kompensaatioista niille yrityksille, joiden toimintaa rajoitetaan tai tiloja suljetaan.

Näitä asioita käydään huolella läpi ensi viikolla perustuslakivaliokunnassa ja esitykseen tehdään luultavasti joitakin korjausesityksiä.

Laki voitaisiin hyväksyä jo helmikuun alkupuolella

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt lausunnot perustuslakivaliokunnan lisäksi, myös hallintovaliokunnalta, liikenne- ja viestintävaliokunnalta, sivistysvaliokunnalta ja talousvaliokunnalta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) on kertonut pyytäneensä valiokunnilta lausunnot 22. tammikuuta mennessä.

Sen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö antaa vastineen lausunnoista sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.

– Optimistisimman aikatauluarvion mukaan valiokunnan mietintö voisi valmistua neljäs helmikuuta, Lohi arvioi.

Eduskunnan ensimmäinen käsittely voisi tällöin olla viides helmikuuta, ja toinen käsittely, jossa lakiesitys hyväksytään, olisi aikaisintaan yhdeksäs helmikuuta.

Lue myös:

    Uusimmat