Stressin kierteessä ihminen tyypillisesti hakee yleensä nopeaa helpotusta. Hän menee jääkaapille, ottaa oluen tai avaa suklaalevyn. Jatkuva stressi ei kuitenkaan parane liikunnan tai rentoutumisen suorittamisella.
– Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, ettei paine työnantajien ja tulostavoitteellisuuden tasolta ainakaan taaksepäin ole menossa. Ruuvi kaiken aikaa kiristyy, ja pieni ihminen välissä yrittää vastata kykyjensä mukaan kaikkiin pyyntöihin. Tosiasiahan on, että keho on aika lailla sama kokonaisuus kuin se on ollut satatuhatta viimeistä vuotta. Se ei pysty vastaanottamaan loputtomasti lisävaateita ja stressiärsykkeitä ja pysyä samalla tasapainossa.
Näin nykymaailmaa kuvaa Mia Jokiniva. Hän työskentelee Villa Mandalan stressinhallinnan keskuksessa sisältöjohtajana ja jooga- sekä meditaatio-opettajana. Taustaltaan Jokiniva on valtiotieteilijä ja kulttuuriantropologi.
Jokiniva on työssään yksityisasiakkaiden, ryhmien ja yritysten kanssa havainnut, että impulssien määrä lisääntyy jatkuvasti. Paine suoriutua ja suorittaa syntyy sekä sisä- että ulkopuolellamme.
– Se, miten sisäistämme tietyt vaatimukset ja paineet, miten alamme pitää ulkoisia vaatimuksia sisäisinä, on suuren keskustelun paikka. Moni ajattelee, ettei kukaan pakota, vaan ihan itse haluaa tehdä kymmentuntisia päiviä. Iso osa on sitä, että olemme oppineet suorittamaan elämäämme. Kun menemme 7-vuotiaina kouluun, menemme kohti tuloksia. Ja mielellään hyviä tuloksia, tehokkaasti, nopeassa ajassa ja korkeammalle kuin muut. Se on malli, johon meitä kutsutaan, Jokiniva kuvaa.
Yritysmaailmassa tuloksen tekemiseen liittyy raha – joskus hyvin isokin raha. Kun tulosta on tehtävä, ihminen ei voikaan yhtäkkiä itse alentaa rimaa tai vaatimustasoa.
– Moni tuntee olevansa liian suuren taakan edessä. Ihminen ei kykene täyttämään vaatimuksia, joita hänelle asetetaan. Jotta pystyisi ne täyttämään, ei jää muuta kuin loputon tekeminen. Se ei ole välttämättä pelkkää työtä: voi olla myös perhe-elämän, arjen, ystävyyssuhteiden, terveyden, hyvinvoinnin, liikunnan ja rentoutumisenkin suorittamista. Se on villi suorittamisen kehä, johon moni ajautuu, Jokiniva kuvaa.
– Kehohan siitä stressihormonien vuorossa maksaa velkaa. Jos keho on pitkään stressihormonien pommituksen alla, se sairastuu. Se on mitattua tutkimustietoa, jonka yli ei pääse. Olemme kovan tahdin puristuksessa emmekä ehdi usein miettiä sitä, että joskus tulee lasku.
Virtaako elämä suonissasi?
Stressin mittaamiseen on olemassa monenlaisia keinoja. Moni harrastaa jo biohakkerointia. Biohakkerit mittaavat terveyttään ja haluavat voida kokonaisvaltaisesti hyvin. He käyttävät hyödykseen teknologiaa, jonka avulla ihminen saa objektiivista tietoa itsestään.
Myös omat tuntemukset ja yleisfiilis toimivat mittareina sille, miten stressaantunut ihminen on.
– Ehkä edelleen kaikkein konkreettisin tapa stressin mittaamiseen on miettiä, että kun teen tiettyjä asioita, olenko jälkeenpäin kireämpi vai leppoisampi. Jos käyn hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä kaksi tuntia salilla, tiuskinko sen jälkeen perheelleni? Nukunko paremmin vai huonommin? Jokiniva neuvoo.
– Miten ihmissuhteideni laatuun vaikuttaa se, että vedän rentoutumiskeinona joka ilta kolme konjakkipaukkua? Parantaako se niitä? Jos tapaan tiettyä ystävää, onko sen jälkeen kehnompi ja ahdistuneempi olo, vai tunne, että elämä virtaa taas suonissa.
Stressin kierteessä ihminen tyypillisesti hakee yleensä nopeaa helpotusta. Hän menee jääkaapille, ottaa oluen tai avaa suklaalevyn, vain syödäkseen sen heti, kokonaan, yksin.
– Ihminen tekee jotakin, mikä nopeasti lievittää olotilaa, mutta hermoston ja palautumisen näkökulmasta se ei ole palauttavaa toimintaa. Moni käyttää himoliikuntaa, treenaa maratonille. Kun katsotaan ihmisen kehoa ja sen palautumista, ihminen onkin fysiologisesti yhä kovemman stressin kourissa vaikka hän ajattelee hallitsevansa kovaa stressiä liikkumalla raivoisasti. Ajattelemme monien asioiden tekevän hyvää, mutta vaikutus kehossa onkin päinvastainen.
Stressin luomuhoito – täsmätekniikat hengähdyshetkiin (Gummerus) ilmestyy heinäkuussa 2015.