Mainos

Sri Lanka vastasi diplomaattien tulittamiseen ilmaiskuilla

Kansainvälisen diplomaattiryhmän jäseniä haavoittui Tamilitiikerien tekemässä kranaatti-iskussa. Tamilit pahoittelevat diplomaattien joutumista tulitukseen.

Sri Lankan hallitus on vastannut ulkomaisten diplomaattien tulitukseen pommittamalla tamilitiikerien asemia maan itäosissa.

Tamilitiikerit olivat aiemmin päivällä tulittaneet tykeillä ja kranaatinheittimillä kahta laskeutumassa ollutta helikopteria, jotka kuljettivat länsimaisia diplomaatteja.

Italian suurlähettiläs sai tulituksessa pienen haavan päähänsä ja Yhdysvaltain suurlähettiläs sai naarmun käsivarteensa, mutta tilanteessa mukana olleet EU:n, Japanin, Ranskan ja Saksan lähettiläät selvisivät tilanteesta vammoitta.

Laskeutumassa olleet, lievästi vahingoittuneet helikopterit nousivat tulituksen alettua uudelleen ilmaan ja pakenivat paikalta.

Välikohtaus tapahtui Sri Lankan itäosassa Batticaloassa, jonne lähettiläät olivat tulossa tutustumaan maan hallituksen humanitaarisiin hankkeisiin tamilialueella. Mukana matkalla olivat myös muun muassa Maailman elintarvikeohjelman WFP:n, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n ja Unicefin edustajat, jotka selvisivät tulituksesta vammoitta. Matkaa isännöi Sri Lankan ihmisoikeusministeri Mahinda Samarasinghe.

Tamilikapinallisryhmä pahoitteli välikohtauksen jälkeen länsidiplomaattien joutumista tulituksen kohteeksi. Kapinalliset syyttivät Sri Lankan hallitusta diplomaattien hengen vaarantamisesta tuomalla heidät sotatoimialueelle.

Hallituksen mukaan tamilitiikerit tulittivat diplomaatteja tahallaan, sillä heidän vierailustaan oli kerrottu etukäteen.

Välikohtauksessa sai diplomaattien ohella vammoja noin kymmenen muuta ihmistä, heistä suurin osa sotilaita ja poliiseja.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.