Mainos

Srebrenican muslimikomentajan sotarikostuomio kumottiin

Bosnian entisen muslimikomentajan Naser Oricin sotarikostuomio kumottiin tänään Haagin sotarikostuomioistuimessa.

Oric oli saanut vuonna 2006 kahden vuoden vankeustuomion sotarikoksista Bosnian serbejä vastaan. Muslimikomentaja kuitenkin vapautettiin heti, sillä hän oli odottanut tuomiota pidätettynä kolme vuotta. Sekä Oric että syyttäjä valittivat tuomiosta.

Tuomari Wolfgang Schomburgin mukaan Oricin valitus voitti, sillä tuomioistuimella ei ollut tarpeeksi näyttöä siitä, että komentaja olisi ollut tietoinen alaistensa suorittamista rikoksista.

Serbiassa päätös herätti suurta suuttumusta. Srebrenican muslimiuhrien perheet puolestaan ottivat tiedon iloiten vastaan.

Srebrenica oli YK:n suojeluksessa vuonna 1995, kunnes Bosnian serbit iskivät kaupunkiin ja teloittivat noin 8000 muslimimiestä. Naser Oric johti kaupungin puolustusta.

- Mielestäni Srebrenicaa puolustavat muslimit eivät syyllistyneet rikoksiin. Me yritimme vain selviytyä hengissä, Oric totesi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.