Eri maiden tiedustelupalvelut pitävät viruksen laboratoriosta vuotamista mahdollisena selityksenä pandemialle. Virologian professori Olli Vapalahti pitää silti luonnollista alkuperää todennäköisimpänä.
Viisi vuotta sitten maailman raiteiltaan suistaneen koronapandemian alkuperään liittyvät kysymykset ovat nousseet jälleen esiin. Saksalaismediassa julkaistiin Saksan ulkomaantiedustelun BND:n vuonna 2020 tekemä arvio, jonka mukaan pandemian takana oli suurella todennäköisyydellä viruksen karkaaminen laboratoriosta Kiinassa.
Asiasta uutisoivat tässä kuussa saksalaislehdet Die Zeit ja Süddeutsche Zeitung. Lehtien mukaan Saksan silloinen liittokansleri Angela Merkel oli tilannut BND:ltä arvion viruksen alkuperästä. Raporttia ei kuitenkaan julkaistu. BND oli löytänyt merkkejä siitä, että laboratoriossa oli muokattu viruksia tutkimussyistä helpommin ihmisiin leviäviksi.
Lue myös: Jos "uusi koronapandemia" iskisi nyt, toimisimmeko samalla tavalla? HUSin johtajaylilääkäri arvioi opit
BND arvioi tuolloin, että oli 80–90 prosentin todennäköisyys sille, että SARS-CoV-2-virus vapautui Wuhanin virologian instituutin laboratoriosta Kiinasta. Uusi koronavirus havaittiin Wuhanissa loppuvuodesta 2019. Kiina on kiistänyt jyrkästi laboratoriosta karkaamisen mahdollisuuden.